maanantai 7. tammikuuta 2019

Tuntematon mestari



Viikonloppu meni häröillessä: perjantaina näimme Tuntematon mestari elokuvan -seuraavana päivänä kävelimmekin jo Helsingin bulevardilla ja vanhan kirkon puistossa sen kuvauspaikkoja katsastaen. Kävimme myös "Olavi Launion" taidekaupassa, joka löytyy kahvila Ekbergin vierestä. Vihje Taikolaisille: aivan samoin kuin elokuvassa, liikkeenharjoittaja mainitsi paikan olevan myynnissä...

Illalla ennen kotiin lähtöä kävelimme ensimmäisten joukossa Helsinki Lux festivaalin reitillä. Finlandia-talo oli valaistu hienosti, mutta Aurora Karamzinin huvilan pihalla ollut teos edusti tyyliä "earth hour" sillä olimme ilmeisesti liikkeellä noin puolta tuntia liian aikaisin. Kirjastotalo oodi kruunasi päivän. 

Sitten asiaa: Klaus Härön Tuntematon mestari on elokuva, jonka katsoisi mielellään vaikka kaksi kertaa. Monet arvostelijat kehuvat elokuvaa sen maalauksellisuudesta, Heikki Nousiaisen näyttelijätyöstä ja käsikirjoituksesta, jossa esiin nousee sukupolvien kohtaamattomuus ja vanhan maailman jännite suhteessa uuteen. 

Elokuvan taidekauppias käyttää lankapuhelinta, kirjoituskonetta ja etsii tietonsa Ateneumin arkistoista. Kauppiaan tyttärenpoika Otto, Amos Brotherus, tulee isoisänsä luo koulun työharjoitteluun... näiden kahden vuorovaikutus ja dialogi on vain yksi elokuvan hienoista oivalluksista! Jotta vältettäisiin turhat juonipaljastukset - elokuvan juoni on sangen suoraviivainen - todettakoon vain, että huutokaupan signeeraamaton teos osoittautuu Ilja Repinin maalaamaksi. 

Elokuvan teema ja sanoma on syvä. Se kiteytyy ruotsalaisen taideasiantuntijan lausuntoon teoksesta: Koska mestarin taulu on kuva Kristuksesta ja siten käsitettävä ikonina - ei muotokuvana - taiteilija ei ole signeerannut sitä. 

Mikä lopulta ratkaisee taulun arvon? Onko se 120.000€ vai vain 10.000€. Mikä onkaan hinnan ja arvon ero? 

Tämä riippuu yksin uskosta. 

Jokaisen meistä tulisi kantaa taakkaansa arvokkaasti, sillä elämän arvo ei ole kiinni ulkoisessa menestyksessä tai sen vastakohdassa, epäonnistumisessa.

Käykää katsomassa tämä hieno elokuva!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti