Ihminen & tekniikka

Suomentanut Matti Simola, Kiuas kustannus 2016

Oswald Spenglerin Länsimaiden perikato on aina jakanut mielipiteitä. Analyyttisyyteen pyrkivät ihmiset eivät jaksa hänen heittojaan, kun taas runoudesta kiinnostuneet ihailevat kirjailijan syvällisyyttä. Pohjimmiltaan Spengler puhuu samasta asiasta, jota englantilainen fyysikko ja kirjailija Charles Percy Snow käsittelee vuoden 1959 Two Cultures - luennossaan. 

Lyhyesti sanottuna luonnontieteiden ja humanismin välisestä kommunikaation ja ymmärryksen kuilusta, joka  voi vaarantaa koko länsimaisen kulttuurin. Monet tämänkin kirjan ennustuksista ovat totta tänä päivänä. Työn siirtyminen Euroopasta, ympäristöongelmat  ja lajien sukupuutot jne. Tekniikka on kaksiteräinen miekka, joka toisaalta auttaa ihmistä, mutta samalla synnyttää tyhjyyttä ja tarkoituksettomuutta.

Kulttuureilla on vuodenaikansa kevät, kesä , syksy ja talvi. Kun kulttuurin henkinen sisältö ja nuoruuden henki väistyy, tilalle astuu sivilisaatio, joka perustaa kultuurin ideoiden jäljittelyyn ilman ymmärrystä näiden ilmiöiden varsinaisesta merkityksestä. 

Spenglerin sanoin, ihmiset ovat joko tosiasia tai totuus-ihmisiä. Perikadossaan hän esittää tämän saman ajatuksen Pilatuksen ja Jeesuksen vuoropuhelussa. Mikä on totuus? kysyy Pilates. Jeesus vaikenee. Mitä tosiasia-ihmiselle voi ylipäätään vastata? Eihän tämä edes usko totuuteen, saati että kestäisi kuulla siitä. 

Tähän liittyen ja juuri tässä mielessä kaikki Internetin someilmiöt - vihapuhe, anteeksipyyntö vaatimukset, kulttuurisen omimisen käsiteet, salaliittoteoriat, fake news ja muu manipulaatio - perustuvat valikoiviin tosiasioihin. Mikä tahansa sopivasti editoituna saadaan näyttämään miltä tahansa! 

Tätä käytetään häikäilemättömästi hyväkseen ja kansa tulee janoamaan verta yhä enemmän... Elämme sivilisaatiossa kulttuurin sijaan muinaisen roomalaisuuden mottoa seuraten: Panem et circenses. Tekniikka ja sen mukanaan tuoma talouskasvu on vapauttanut ihmisen. Mihin tämä on johtanut? Piilevän barbarian esiiinnousuun. Sivilisaatio ihminen vaatii oikeuksiaan ilman velvollisuuksia. Somen raivokas, lyhyisiin teksteihin perustuva argumentaatio hyökkää, solvaa ja kiihottaa ihmisiä. Twiitti on kätevä tapa osoittaa yhdellä lauseella olevansa oikeassa. Media muokkaa hetkessä sukulaisiaan ja kansaansa tappavasta pienestä pulleasta miehestä rauhantahtoisen valtiomiehen.

Spengler ei usko tasa-arvoon. Ihminen on petoeläin ja saalistaja, joka etsii omaa etuaan. Ajattelukyvyn ja mielikuvituskyky erottaa toisistaan johtajat ja johdettavat. Lahjakkaiden joukko hallitsee muista ihmisistä koostuvaa laumaa. 

Massayhteiskunnan kasvaessa jännite näiden ryhmien välillä kasvaa traagiseen loppuun saakka. Massat voittavat tämän kulttuurisodan. Kyvyttömyydestä arvostaa kulttuurin henkistä taustaa yhteiskunnat lakastuvat takaisin aiempaan mitättömyyteensä kunnes lopulta kuolevat uuden nousevan kulttuurin syrjäyttäessä sen. 

Toisin kuin edelläkirjoitetusta voisi kuvitella Spengler vastusti natsismia pitäen sitä marxismin rinnakaisilmiönä. Molemmat ovat latteita teollisen massayhteiskunnan ilmauksia.

Kiaus  kustannuksen kirja sisältää Spenglerin lyhyen tekstin lisäksi Juhani Sarsilan tutkielman Eläytymisen metodi: Spenglerin historianfilosofiaa. Niille, jotka ovat Spenglerinsä lukeneet, tämä kirja on varmasti tervetullut lisä aiempaan. Niille, jotka eivät vielä ole tarttuneet Länsimaiden perikatoon ohut kirjanen toimii johdantona ja testinä.

 Ken kirjasta pitää, on todennäköisesti totuusihminen.

Pääoman voitto

Into kustannus Oy 2018, 316 sivua

Sanat pääoma ja lisäarvo voivat haiskahtaa jonkun mielestä marxilaisuudelle. On täysin ymmärrettävää, jos Ulrike Hermannin kirjan otsikko estää osaa lukijoista tarttumasta siihen. Ei hätää, kirjailija on ajattelussaan keskitien kulkija ja perustelee sanottavansa uskottavasti. Toisin kuin Marxilla pääoma ei ole kenenkään vihollinen, vaan jotain, joka kasvaa kun rahaa käytetään (taloja, teitä, puistoja jne.) - yleisesti ottaen kaikkien hyväksi.

Kirjan mielenkiintoisuutta lisää sen saksalainen näkökulma. Saksalaiset ovat kirjailijan mukaan kuin pieniä oravia, jotka säästävät pahan päivän varalle inflaatioita peläten. Kuten tiedämme, tälle pelolle on olemassa historiallisia syitä. Eri asia on pätevätkö nämä syyt tänä päivänä. 

Ainakin itselleni uusi tieto oli, että saksalaiset hamstraavat tämän saman pelon takia myös kultaa. Kirjan mukaan eräs syy euroalueen kriisille löytyy juuri tästä asenteesta - pihiys yhdistettynä halpaan työn hintaan tuo Saksan ja muun Euroopan välille kaupan epätasapainon. Saksalaiset vievät tuotteita, mutta eivät ole valmiita itse kuluttamaan tai ostamaan muiden maiden tuotteita samassa määrin (onneksi sentään Meyerin telakat Turussa ovat tästä säännöstä poikkeus!). Euroopan laita-alueet ovat velkautuneet ja tuotannolla on vaikeuksia kasvaa. 

Tästä asetelmasta voi seurata inflaation sijaan deflaatio - ja pahimmillaan euron hajoaminen.

Toinen epätasapainoa tuottava tekijä maailmassa on Yhdysvaltain finanssitalous, jota George Soros on kuvannut superkuplaksi. Vuoden 2008 tapahtumat on jo lukuisia kertoja käyty läpi sekä elokuvissa että kirjallisuudessa. Ulrike Herrmannin ansiota on, että hän tuo aiemmat samankaltaiset historialliset kriisit esiin lukijalle vertailukohdaksi. Valitettavasti kymmenen vuoden takaiset tapahtumat eivät ole puhaltaneet ilmaa velkakuplasta, joka on massiivinen.

Mitä sitten pitäisi tehdä? 

Kirjailija muistuttaa, että koko kapitalismin historian ajan sen järjestelmän romahtamista on sekä ennustettu että ehkäpä toivottu. Yllättävästi ja provosoiden(?) kirjailija rinnastaa Occupy Wall Street kaltaisten ääriajattelijoiden utopiat, finanssikapitalismin ylistäjiin. Molemmat luovat pilvilinnoja, joissa työnteon tarpeellisuus ja reaalitalouden keskeisyys ohitetaan omien utopioiden ideologioihin. 

Raha ja velka ovat tietenkin eri asioita. Jos niitä käytetään viisaasti, kriisit voitaisiin välttää. Näinhän ei tietenkään todennäköisesti tapahdu, koska ihmiset eivät ratko näitä asioista järjellään vaan tunteella.

Ehkäpä Warren Buffetin ehdotus yltiörikkaiden (yhtiöiden) verotuksen kiristämisestä olisi sekä viisas että uutta luova ratkaisu?

Suomessa taas voitaisiin kysyä, miksi ihmeessä yksilöt eivät itse saa päättää mihin rahansa käyttävät. Tähän liittyen Turun kaupunki on nyt keksinyt uuden maksun 50€ hulevedestä kiinteistöllemme. Koska sadetta ei ole tullut puoleentoista kuukauteen, tekee mieli oikeutetusti kysyä: voisikohan tuosta maksusta saada jonkinlaisen alennuksen?

Ostaisin vaikka pari hyvää viinipulloa... tai palkkaisinko ehkä sittenkin siivoojan tunniksi pesemään ikkunoita...

Populaarimusiikki ja tunteet

Mitä kuunnnellaan milloinkin? Optimismin ja pessimismin vaihtelua yhteiskunnassa

Ilari Tapio kirjoitti sunnuntaina tärkeän jutun merkittävästä aiheesta, joka on nyt julkaistu useissa lehdissä pitkin maata aina Turusta Kainuuseen - ei silti aivan Hangosta Petsamoon.

Lukijaäänestys artikkelista aamulehden verkkosivustolla näytti seuraavalle:

Mitä mieltä olit artikkelista? Vastauksia 10 kpl

Lisää tätä!

3

+1

Hyödyllistä

1

+1

Uutta tietoa

1

+1

Ikävää

0

+1

En tajua artikkelia

5

+1

Mittaustulos on varmaan validi - puolet porukasta on rehellistä väkeä ja myöntää, ettei tajua artikkelia. Tuollaista väkeä ei yliopistolta helposti löydä...

Hyvä kuitenkin, että kukaan ei ole äänestänyt vaihtoehtoa "ikävää".

Olisi ikävää olla ikävä.

Jos joku haluaa jutun tarkemmin lukea, niin linkitänpä sen tähän:

Otsikon väite on lainattu Mika Pantzarilta:

Kuuntele päivän hittejä ja päättele, tuleeko huomenna lama – "Ilmapiiri on muuttunut, kun Lapin kesä vaihtuu karaokessa Sataan salamaan"

Kiitos siitä! Turun sanomissa ja Satakunnan kansassa otsikointi on erilainen, juttu sinänsä sama.

Kesä on hömpän aikaa!