Kävelyllä metsässä

Raision alppiruusupuisto 18.6.2017

Pohjan satakieli

Se lauloi illasta puoliyöhön,

ja taas, kun leimahti koilliseen

uus liekki uusine toiveineen

se heräsi, laulaja, laulajan työhön

ja oksalla nuoren omenapuun

koko suvisen kuun

se sepitti säkeitä armaalleen.

Yli perunamaan, läpi ikkunain

se laulu helisi, helisi vain

ei näkynyt laulajaa.

Satakieli se on! minä julistin.

He nauroivat, isä ja äitikin:

Voi lapsi parka, ei koskaan saa

piha tämmöinen sellaista kunniaa:

mikä lienee pesätön peipponen!

Olin onneton, puolesta laulun sen

vain itkua vailla, kun häveten

pojansilmin uhmasta liekehtivin

ulos tölmäsin hullussa hurmiossa

ja hiivin suojassa pensasrivin

kuin kissa syvässä ruohikossa

ja, laulajan kunnian tähden

kiven sieppasin maasta ja - osuipas!

Miten onkaan Jumala avulias

ja altis luodun mieli.

Minä onnekas

sain todistaa kaikkien nähden:

se oli satakieli.

Lauri Viita (1954)

Vielä viisikymmentä vuotta sitten pidettiin mahdottomana, että alppiruusuja voitaisiin kasvattaa Suomen olosuhteissa. Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha ja Mustilan arboretum kehittivät kuitenkin 1970-luvulta lähtien lajikkeita, jotka selviävät kylmänlauhkeassa ympäristössämme. 

Nykyään Rhodorendron lajikkeita voi ihailla 28 julkisessa puistossa ympäri Suomea dendrologian seuran koostaman listauksen mukaan. Itselleni tuttuja näistä puistoista ovat tänään käymämme Raision alppiruusupuiston lisäksi, Mustilan arboretum Elimäellä (Kouvolassa), Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa, Sapokka Kotkassa, Hatanpää Tampereella ja Yltöisten arboretum Piikkiössä. Helsingissä näitä kasveja voi ihailla ainakin 11 eri puistossa, Helsingin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta Korkeasaareen.

Tärkeintä elämässä on puutarhanhoito (vai oliko se sittenkin purjehdus?) eikä sekään aina niin tärkeää.  Puutarhat, kuten muukin kulttuuri, kuuluvat toki enemmän itseis- kuin välinearvojen piiriin. Voi kuitenkin olla, että jossain Ukrainassa tai Venäjällä kaali- porkkana- ja perunamailla on enemmän jälkimmäistä merkitystä kuin meillä. 

Opiskeluaikanani Jyväskylässä lukemani Erik Ahlmannin (1892-1952) arvojen luokitukset tekivät minuun suuren vaikutuksen. Internetin ansioista ne saa tähän nopeasti napin painalluksella:

• Hedonistiset arvot (nautinto- eli mieluisuusarvot, joihin kuuluvat: onni, mielihyvä, ilo, nautinto ja aistillisuus. Hedonistiset arvot ovat alkeellisin mielihyvän laji.
• Vitaaliset arvot (elämä, terveys, tahto ja kuntoisuus),  
• Esteettiset arvot (kauneus, ylevyys, suloisuus ja taide),  
• Teoreettiset arvot (totuus, tieto, oppi, koulutus, viisaus ja tiede),  
• Uskonnolliset arvot (usko, toivo, pyhyys ja laupeus), 
• Sosiaaliset arvot (altruismi, ystävyys, rakkaus, uskollisuus, vapaus, veljeys, kunnia, isänmaallisuus ja turvallisuus. Sosiaalisesti arvokasta syntyy edistämällä toisen etua; sellaista, mikä toiselle on arvokasta). 
• Mahtiarvot: (voima, valta, sota, rikkaus, raha, voitto),  Oikeusarvot: oikeudenmukaisuus, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja laillisuus ja  Eettiset arvot (hyvyys ja moraalinen oikeus).

Oma tiivistelmäni ylläolevasta:

Turhuuksien viljely on viisauden alku.

Kulttuuri on välttämättömyyksien tekemistä hyveeksi.

Sokolov

Vladimir Sokolov - Naantalin musiikkijuhlat 2017

Hyvät asiat sekä pysyvät että paranevat. Vuonna 1987 minulla oli ilo soittaa selloa Kouvolan kaupunginorkesterissa Grigory Sokolovin ollessa solisti. Konsertin ohjelmassa oli tuolloin Tsaikovskin ensimmäinen b-molli pianokonsertto. Koska lava oli pieni, me sellistit saimme soittaa pianistia vastapäätä näköalana Steinwayn vasarakoneisto. Elämys oli henkeäsalpaava ja solistin ylimääräisenä soittama Chopinin pieni e-mollipreludi lajissaan ylittämätön.

Kymmenen vuotta myöhemmin 1997 Kotkassa kuulimme osia Bachin Das Wohltemperierte Klavier teoksesta sekä Chopinin etydejä ja nocturnoja. Myös tämä muistijälki on vahva - kuten yleensä, konsertti venyi ylimääräisistä numeroista. Ihmettelenkin suuresti mitä turhaa olen vuonna 2007 puuhannut? Eilisen illan kolmituntinen konsertti armonlaakson kirkossa täytti kaikki odotukset. Epäilemättä Sokolov on aikamme suurimpia pianisteja.

Konserttiesitteen mukaan Sokolov soittaa vain itse valitsemiaan ohjelmia ja esiintyy ainoastaan paikoissa, joissa itse haluaa esiintyä. Nämä konsertit ovat nykyään resitaaleja eli hän ei enää esiinny orkestereiden solistina. Tämä on toisaalta ymmärrettävää, mutta toisaalta sääli - kolmenkymmenen vuoden takainen kokemukseni ei tule enää toistumaan.

Illan konsertin alkupuoli oli Mozartia. Kaikille tuttu C-duuri sonaatti, aloittelijoille tarkoitettu KV545, nousi tasolle, jollaista aiemmin en ole kuullut. Soinnin erittelevyys, kirkkaus ja sävyt herkistivät mielen ja aistit. Yllättäen toinen hidas osa ja viimeinen nopea osa soitettiin melkein samassa tempossa. 

Oliko se Rubinstein, joka sanoi: "Mozart on amatöörille helppoa, ammattilaiselle ylitsepääsemättömän vaikeaa". Niinpä niin, myös c-molli fantasiaa KV 475 ja c-molli sonaattia KV 457 olen yrittänyt soittaa. Sokolovin käsittelyssä nämä kaksi teosta nivoutuivat yhdeksi kokonaisuudeksi. Sonaattiakin hän käsitteli kuin fantasiaa - venyttäen, yllättäen ja äärimmäisen kauniilla soinnilla.

Väliajaksi aiemmin sateinen ilma Naantalin kirkolla oli kirkastunut. Ars Musican kojulla tapasin tuttuja ja ostin levynkin. Miksi ihmeessä näin lähellä olevaan festivaaliin tulee lähdettyä vain kerran kesässä?

Toinen puoli konsertista oli Beethovenia sonaatit op.90 e-molli ja op.111 c-molli. Nämä säveltäjän myöhäissonaatit tuntuivat kuuluvan yhteen. Kun e-molli sonaatti on rakenteeltaan vielä suhteellisen selkeä, Beethovenin viimeinen sonaatti numero 32 pianolle on filosofiaa. 

Vaikka tätä musiikkia voi ymmärtää, sitä on vaikeaa selittää. On kuin säveltäjä etsisi yhteenvetoa kaikesta tekemästään ja rakentaisi siitä synteesiä. Sokolovin käsittelyssä musiikki erityisesti Arietta osan koraalia muistuttavassa jaksossa ja lopun ylärekisterissä soivissa trilleissä ja tremoloissa soi kuin kokonainen orkesteri. Musiikin päättyessä oli pakko pidättää hengitystä!

Bravo-huudot ja aplodit täyttävät kirkon. Eikä konsertti vielä suinkaan ollut ohi! Viisi ylimääräistä -  Schubertin moment musicauxs, kaksi Chopinin Nocturnoa, joku (Scarlatti?) tyylinen kappale, jota en tuntenut ja lopuksi Schumannia. Jokainen kappale soitettu kuin vasta löydetty helmi. 

Lopulta yleisön oli pakko jo poistua paikalta, sillä seuraava yökonsertti oli alkamassa ja uusi yleisö ja esiintyjät odottivat vuoroaan kirkon edessä. Hämmästyttävää! Upeaa, että olin paikalla.

Jerusalem

Wsoy 2012, 674 sivua

Historiansa aikana Jerusalem on ollut 1000 vuotta pelkästään juutalainen, 400 vuotta kristitty ja 1300 vuotta islamilainen kaupunki. Yksikään vallanvaihto ei ole tapahtunut ilman verilöylyjä, ihmissyöntiä tai muita julmuuksia. Jokainen ryhmä on tuonut omat tapansa ja uskonsa entisen tilalle. Edellinen väestö on joko tapettu tai myyty orjuuteen. Voi olla vaikeaa uskoa, mutta tällä hetkellä (ainakin tilapäisesti) kaupunki on melko turvallinen. Verenvuodatus tapahtuu naapurissa.

Montefiorin Jerusalem kirja on tiiliskivi, jonka luettuaan voi todeta ainakin yhden asian: loppujen lopuksi tiedämme historiasta hyvin vähän. Yleensä tämä tietämättömyys korvataan arvauksilla tyyliin: kyllähän ne ristiretket olivat kamalia, eikö totta? Ja tästähän johtuu varmaankin nykyinen vastakkainasettelu lännen ja muslimien välillä?

Edellä olevaan heittoon liittyen kirjasta voi lukea, että kristillinen propaganda ristiretkien rahoittamiseksi vaati tietenkin tuekseen väritettyjä ja suurentelevia kertomuksia. Samaan tapaan kuin piispa Henrikin kuolema Köyliöjärven jäällä on legendaa tai Mainilan laukaukset Suomen armeijan julma hyökkäys Neuvostoliittoon... no niin tai näin, ihmiset ovat kautta historian olleet väkivaltaisia, julmia ja taikauskoisia. Ja kyllä - ristiretkien aikana tapettiin myös ihmisiä.

Temppelivuori on ollut keskeinen näyttämö tälle kaikelle. Salomonin ensimmäinen temppeli, kuningas Daavidin pojan luomus noin vuodelta 1000 eKr, tuhoutui kun babylonialaiset hyökkäsivät vuonna 586 eKr. kaupunkiin kuningas Nebukadressarin johdolla. Puolentoista vuoden piirityksen jälkeen juutalaiset antautuivat ja alkoi Babylonin vankeus. Ensimmäisestä temppelistä ei ole jäänyt mitään näkyvää jäljelle, ainakin niin kauan kuin arkeologia on kielletty pyhällä vuorella. 

Kun vankeus vuonna 545 eKr. päättyi, toisen temppelin rakennustyöt alkoivat. Herodeksen aikana rakennus viimeisteltiin lopulliseen loistoonsa. Ja kuten nykyään moskeijaan ei ole toisuskoisilla asiaa, temppelin esipihaa koristi tuolloin varoitus:

VIERASMAALAINEN! ÄLÄ ASTU TÄMÄN RISTIKON JA TEMPPELIÄ YMPÄRÖIVÄN EROTETUN ALUEEN SISÄPUOLELLE SE JOKA TAVOITETAAN SIELTÄ SAA SYYTTÄÄ VAIN ITSEÄÄN

Voisiko sen nyt selvemmin sanoa?

Kristuksen ennustuksen mukaisesti roomalaiset Tituksen johdolla hajoittivat tämän luomuksen vuonna 70 jKr. Ainoastaan tukimuuri jäi jäljelle ja se tunnetaan nykyisenä itkumuurina. Itä-Rooman alaisuudesta Jerusalem siirtyi 600-luvulla muslimien haltuun ja vuonna 691 kalliomoskeija valmistui. 

Kirja sisältää monia kiehtovia tarinoita, Saladinista Kuningas Richard leijonamielestä, 1900-luvun palestiinan historiaan ja Brittien mandaattiin tasapainoitella hankalan siirtomaansa kanssa.  

Montefiorin etu tässä kaikessa on hänen objektiivisuutensa. Kenenkä puolelle asettua, kun lista on näinkin pitkä: Kaananilaiset, israelilaiset, assyrialaiset, babylonialaiset, persialaiset, makedonialaiset, seleukidit, roomalaiset, byzantti, Umajadien kalifaatti, Abbasidien kalifaatti, Fatimidien kalifaatti, Seldzukkien valtakunta, ristiretkeläiset, saraseenit, ottomaanit, britit, Jordania ja lopulta Israel. Valitkoon jokainen puolensa. 

Jerusalem on vallattu yli 50 kertaa sen historian aikana. Kuka on oikeassa ja mikä on totuus? Tässä mielessä Jerusalemin historia on koko maailman tarina. Oudot tavat, toiseus, kilpailu vallasta ja kaiken takana oleva lopunodotus nivoutuvat Jerusalemin historiaan erittäin konkreettisella tavalla - vaikkapa muuraamalla. 

Mika Waltarin Mikael Hakimista tuttu 1500-luvun sulttaani Suleiman Suuri - lempinimeltään lainsäätäjä - valloitti ottomaanien valtakuntaa laajentaessaan myös Jerusalemin. Kirjoitukset tuntien hän päätti samalla myös varmistaa, ettei tuleva Messias ennustusten mukaisesti (Hesekiel 44) pystyisi palaamaan Jerusalemiin. Tätä varten kaupungin itäpuolinen kultainen portti muurattiin umpeen ja sen eteen on sijoitettu muslimien hautoja. Mooseksen lakia noudattaen hautausmaan läpi kun ei sovi kulkea.

Vielä tänä päivänäkin sekä juutalaiset, että kristityt (miksei siis myös muslimit?) uskovat, että Messias saapuu idästä juuri tuon portin kautta. Siihen saakka se pysyy suljettuna.