torstai 14. maaliskuuta 2019

Vale, huijaus ja paskanpuhuminen

Henry Holt and Company 2018, 146 p.
(Saatavana suomeksi: 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt.)

Jo vuosia sitten muistan lukeneeni Jaron Lanierin you are not a gadget - kirjan. Nopea tarkastus osoittaa, että vuosi oli 2010 - ei siis niin kauan aikaa sitten... Tuolloin Lanierin väitteet, vaikka resonoivatkin oman ajatteluni kanssa, tuntuivat kuitenkin liioitelluilta. Nyt asiat ovat kuitenkin jo paljon huonommin. Kymmenen argumenttiä somen haitallisesta vaikutuksista ihmisiin näkyy ja tuntuu yhä selvemmin yhteiskunnassamme.

Nämä kymmenen argumenttiä ovat seuraavat:

1. Vapaa tahtosi on mennyttä

Jos ihminen sen lisäksi mitä hän syö, on ajatuksiltaan monesti se, mitä hän lukee - somen algoritmit tyypittelevät ja tuovat eteesi sisältöjä, jotka vahvistavat ennakkoluulojasi, harhojasi ja käsityksiäsi maailmasta. Ihmiset tekevät tätä myös itse muokkaamalla uutisfeedejään ja palaamalla aina samojen sisältöjen pariin. Lanierillä on sisäpiirin tietoa siitä, miten ihmisiä ärsytetään ja suututetaan uskomaan erilaisiin asioihin tekoälyn avulla. 

2. Somen hylkääminen on toimivin tapa vastustaa nykyajan järjettömyyttä.

Kirjan alkuperäisversiossa puhutaan BUMMER (harmi, pettymys, pummi) koneesta. Sen osia ovat: 

A eli Attention Acquisition leading to Asshole supremacy ("Huomionhauan tavoittelu, joka johtaa kusipäisyyden valtaan")

Miksi kaikki nettikeskustelut päätyvät aina hirveään riitelyyn?

B Butting into everyone's lives ("Kaikkien elämään tungettelu")

Meitä vakoillaan ja luokitellaan käytösmalliemme mukaan kontaktiemme, mielenkiintomme ja liikkumisemme perusteella - tuo tieto on kauppatavaraa, jonka ostajista emme tiedä mitään.

C Cramming content down people's throats "Sisällön ahtaminen ihmisten kurkusta alas"

Profiloinnin perusteella kurkkuusi kaadetaan asioita, joiden ajatellaan sopivan sinulle.

D directing people's behaviors in the sneakiest way possible ("Ihmisten käytöksen ohjailu mahdollisimman luihulla tavalla")

Somessa testataan jatkuvasti ihmisten emotionaalisia reaktioita korrelaatioina erilaisiin uutisiin, lukutapoihin ja sisältöihin, jotka sopivat tietyille lukijaryhmille.

E Earning money from letting the worst assholes secretly screw with everyone else (Rahan tekeminen pahimmille kusipäille, jotka pyrkivät kusettamaan kaikkia muita)

Tästä seuraa kohdennettu mainonta ja manipulointi, sekä

F Fake mobs and Faker society (Vale yleisö, vale yhteiskunta) 

Esimerkiksi "tubettajat" miljoonine seuraajineen käyttävät botteja ohjatakseen liikennetä sivustoilleen. Valejulkaisut, valekonferenssit ja valeuutiset lisääntyvät vuosi suodelta= emme enää tiedä mikä on totta ja mikä vielä pahempaa;

ketäpä tuo oikeasti enää kiinnostaisi?

BUMMER on suomeksi SUMUTIN eli Sinun Uskomustesi Mukautuminen Ulkopuolisten Intressien Noudattamiseen

                                            Viehättävä ajatus, eikö totta?


3. Some tekee sinusta kusipään.

Huono käytös, addiktiivinen twitter huutelu ja vääristely - valehtelu, huijaaminen paskanpuhuminen eivät ole vain Donald Trumpin yksinoikeus. Se tuntuu nykyään olevan jokaisen kansalaisen perusoikeus myös Suomessa, poliitikot mukaanlukien.

4. Some turmelee totuuden.

Mitä väliä sillä on, jos KGP everstit tuntevat vetoa englantilaiseen kirkkoarkkitehtuuriin? Lomailun ja työn yhdistäminen on aina mukavaa...

5. Some vie sanoiltasi merkityksen.

Ennen vanhaan itseilmaisun paikka oli vessanseinä, johon saattoi kirjoittaa mitä haluaa.
Nykyään tätä kutsutaan palautejärjestelmiksi. Molempiin kirjoitetaan anonyymisti.

6. Some tappaa empatiakykysi.

Toisten asemaan asettuminen on entistä vaikeampaa, koska ihmiset eivät tapaa toisiaan aidoissa elämän tilanteissa. Oma paha olo on helppo siirtää "niiden" toisten syyksi.

7. Some tekee sinusta onnettoman.

Masennus ja mielenterveysongelmat lisääntyvät. Seksi ei maistu suomalaisille, vaikka emme suoranaisesti nälkävuosia eläkkään. Kaikilla muilla näyttää menevän paremmin, jos Instangramia seuraa! Miksi ihmeessä seuraat ja tuhlaat aikaasi mokomaan? Ei se ole totta!

8. Some yrittää viedä taloudellisen itsekunnioituksesi.

Voit ladata kaiken "ilmaiseksi" - tällöin sinun ei tarvitse ostaa levyjä, kirjoja tai lukea lehtiä. Monet luovat ammatit kuihtuvat ja kivijalkaliikkeet kuolevat. Miten itse ajattelit ansaita elantosi, jos fyysisessä maailmassa et ole aktiivinen?

9. Some tekee politiikasta mahdottoman.

Yhden asian liikkeet kaappaavat politiikasta sisällöt itsellensä ja käyttävät propagandaa yleiseen mielenmuokkaukseen. Puolueet kärsivät jäsenkadosta ja myötäilevät somen trendejä ollakseen ajan hermolla. Perinteiset oikeisto ja vasemmisto rajat menettävät tässä pelissä merkityksensä.

10. Some vihaa sieluasi.

Et ole erityinen. Tai voit olla ihan mitä vaan. Tai ehkäpä et olekaan yhtään mitään?


                                          Viehättäviä ajatuksia, eikö totta?


                                             Jos luet jonkun kirjan - lue tämä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti