Sokolov

Vladimir Sokolov - Naantalin musiikkijuhlat 2017

Hyvät asiat sekä pysyvät että paranevat. Vuonna 1987 minulla oli ilo soittaa selloa Kouvolan kaupunginorkesterissa Grigory Sokolovin ollessa solisti. Konsertin ohjelmassa oli tuolloin Tsaikovskin ensimmäinen b-molli pianokonsertto. Koska lava oli pieni, me sellistit saimme soittaa pianistia vastapäätä näköalana Steinwayn vasarakoneisto. Elämys oli henkeäsalpaava ja solistin ylimääräisenä soittama Chopinin pieni e-mollipreludi lajissaan ylittämätön.

Kymmenen vuotta myöhemmin 1997 Kotkassa kuulimme osia Bachin Das Wohltemperierte Klavier teoksesta sekä Chopinin etydejä ja nocturnoja. Myös tämä muistijälki on vahva - kuten yleensä, konsertti venyi ylimääräisistä numeroista. Ihmettelenkin suuresti mitä turhaa olen vuonna 2007 puuhannut? Eilisen illan kolmituntinen konsertti armonlaakson kirkossa täytti kaikki odotukset. Epäilemättä Sokolov on aikamme suurimpia pianisteja.

Konserttiesitteen mukaan Sokolov soittaa vain itse valitsemiaan ohjelmia ja esiintyy ainoastaan paikoissa, joissa itse haluaa esiintyä. Nämä konsertit ovat nykyään resitaaleja eli hän ei enää esiinny orkestereiden solistina. Tämä on toisaalta ymmärrettävää, mutta toisaalta sääli - kolmenkymmenen vuoden takainen kokemukseni ei tule enää toistumaan.

Illan konsertin alkupuoli oli Mozartia. Kaikille tuttu C-duuri sonaatti, aloittelijoille tarkoitettu KV545, nousi tasolle, jollaista aiemmin en ole kuullut. Soinnin erittelevyys, kirkkaus ja sävyt herkistivät mielen ja aistit. Yllättäen toinen hidas osa ja viimeinen nopea osa soitettiin melkein samassa tempossa. 

Oliko se Rubinstein, joka sanoi: "Mozart on amatöörille helppoa, ammattilaiselle ylitsepääsemättömän vaikeaa". Niinpä niin, myös c-molli fantasiaa KV 475 ja c-molli sonaattia KV 457 olen yrittänyt soittaa. Sokolovin käsittelyssä nämä kaksi teosta nivoutuivat yhdeksi kokonaisuudeksi. Sonaattiakin hän käsitteli kuin fantasiaa - venyttäen, yllättäen ja äärimmäisen kauniilla soinnilla.

Väliajaksi aiemmin sateinen ilma Naantalin kirkolla oli kirkastunut. Ars Musican kojulla tapasin tuttuja ja ostin levynkin. Miksi ihmeessä näin lähellä olevaan festivaaliin tulee lähdettyä vain kerran kesässä?

Toinen puoli konsertista oli Beethovenia sonaatit op.90 e-molli ja op.111 c-molli. Nämä säveltäjän myöhäissonaatit tuntuivat kuuluvan yhteen. Kun e-molli sonaatti on rakenteeltaan vielä suhteellisen selkeä, Beethovenin viimeinen sonaatti numero 32 pianolle on filosofiaa. 

Vaikka tätä musiikkia voi ymmärtää, sitä on vaikeaa selittää. On kuin säveltäjä etsisi yhteenvetoa kaikesta tekemästään ja rakentaisi siitä synteesiä. Sokolovin käsittelyssä musiikki erityisesti Arietta osan koraalia muistuttavassa jaksossa ja lopun ylärekisterissä soivissa trilleissä ja tremoloissa soi kuin kokonainen orkesteri. Musiikin päättyessä oli pakko pidättää hengitystä!

Bravo-huudot ja aplodit täyttävät kirkon. Eikä konsertti vielä suinkaan ollut ohi! Viisi ylimääräistä -  Schubertin moment musicauxs, kaksi Chopinin Nocturnoa, joku (Scarlatti?) tyylinen kappale, jota en tuntenut ja lopuksi Schumannia. Jokainen kappale soitettu kuin vasta löydetty helmi. 

Lopulta yleisön oli pakko jo poistua paikalta, sillä seuraava yökonsertti oli alkamassa ja uusi yleisö ja esiintyjät odottivat vuoroaan kirkon edessä. Hämmästyttävää! Upeaa, että olin paikalla.