maanantai 18. syyskuuta 2017

Ikitie



Ikuinen on ihmisen tarve uskoa ja kuulua johonkin. Nimessä Ikitie lienee pahansuopaa ironiaa, jolla etelä-pohjalaiset muiluttajat halusivat kuvata kommunistiksi epäiltyjen määränpäätä Neuvostoliittoa?

Antti Tuurin kirjaan perustuva elokuva on kerronnaltaan lakoninen kuvaus Jussi Ketolan kohtalosta. Isänmaallisen kansanliikkeen miehet hakevat miehen yöllä kotoaan ja heittävät hänet rajan yli uuteen kotimaahan. Itä-Karjalassa odottavat Neuvostoliiton valtiollinen poliisi ja kolhoosi, johon hänet pakotetaan vakoilemaan muita Yhdysvalloista tulleita suomalaisia. Staliniin luottaen nämä idealistit olivat tulleet 1930-luvun laman pohjois-amerikasta työläisten paratiisiin Neuvostoliittoon.

Aluksi asiat menevät jotakuinkin hyvin, mutta vähitellen ihmiset huomaavat elävänsä vankilassa. Ihmiset työskentelevät pelloillaan, rakentavat talojaan, mutta heitä koskevat päätökset tehdään ihan jossain muualla. Kun Stalinin vainot sitten 1936 alkavat kylän väki kuljetetaan ja ammutaan alusvaatteisillaan metsään. 

Jussi Ketola jää eloon, koska NKVD upseeri Kallonen (Hannu-Pekka Björkman) päättää "antaa hänelle elämän". Näin sitä sosialismia rakennetaan. 

Kriitikot ovat ylistäneet elokuvaa. Katsojaluvut tulevat myöhemmin kertomaan haluavatko suomalaiset kuitenkaan nähdä elokuvaa näin ikävästä aiheesta. 

On häiritsevää, miten banaalia pahuus pohjimmiltaan on. Elokuvan teloituskohtaukset eivät mässäile verellä. Kiväärinlaukaukset ja aiemman kidutuskohtauksen tinnitusta muistuttavat äänet saattavat silti vaikuttaa katsojaan häiritsevästi. 

Paljon helpompaa olisi vaikka keskustella eri ideologioiden välisistä eroista. Ehkä samalla voisimme pohtia kuinka tarpeellista ja oikeutettua väkivalta kulloisessakin tilanteessa on. 

Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa on kuultu varmasti monta pätevää puolustuspuheenvuoroa aiheeseen liittyen.

Arvaan, että moni syytetty kertoo totelleensa käskyjä. Osa ei myönnä tehneensä mitään pahaa. Ja loppujen lopuksi: eiköhän koko juttu vaikka Stalinin vainoista olekin vain keksittyä tarinaa?

Pommit, valta ja aseet kiehtovat. Yksittäisten ihmisten kohtalo ei kiinnosta. 

Vai kuinka paljon tänä päivänä pohjois-Korean keskitysleireistä puhutaan?



2 kommenttia:

  1. Thank you for the auspicious writeup. It in fact was a amusement account it.
    Look advanced to more added agreeable from you!
    By the way, how could we communicate?

    VastaaPoista
  2. On the issues related to the blog the best place for communication is here. In other cases, one can find me from LinkedIn.

    VastaaPoista