Stalinin kuolema

Ohjaaja: Armando Iannucci

Terrorikomedia?

Isä Aurinkoinen, suuri yhteiskuntatieteilijä, halvaantuu ja makaa lopulta työhuoneensa lattialla omassa virtsassaan. Kukaan ei uskalla tulla auttamaan häntä, koska pelkää äijän heräävän ja suuttuvan. Pahimmillaan auttaja voisi joutua teloitettavaksi. Levylautasella on Mozartin A-duuri pianokonsertto nro 23, jonka solisti Maria Judina oli keskellä yötä joutunut levyttämään diktaattorille, kun kukaan ei uskaltanut kertoa Stalinille, että radiossa kuultu esitys olikin suora lähetys. Alunperin tämä levytys tapahtui vuonna 1944. Elokuva vetää mutkat suoriksi ja yhdistää tapahtuman suoraan vuoteen 1953 ja Stalinin kuolonyöhön. Sama se, ratkaisu toimii.

Myös pianistin viesti on elokuvassa muutettu. Alkuperäinen kiitosviesti 20.000 ruplan palkkiosta menee jokseenkin näin:

Kiitoksia avustuksestanne. Rukoilen päivin ja öin, että Herra antaisi anteeksi suuret syntinne maatani kohtaan. Herra on armollinen ja antaa anteeksi teille. Lahjoitan saamani rahat kirkolleni.

Stalinin murhanhimoiset apurit ovat jo valmiit kostotoimenpiteisiin, mutta kumma kyllä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri jättää pianistin rauhaan. Yhdeksän vuotta myöhemmin, Judinan levytys löytyy de facto Stalinin työhuoneesta.

Elokuvassa on myös paljon Sostakovitsin musiikkia - erityisen komea on kenraali Zukovin sisääntulo, joka kuvastaa natsit voittaneen sankarin voimaa!

Tätä elokuvaa sanotaan komediaksi. Eipä se paljon yleisöä naurata. Kyseessä on kuvaus juoppohulluista murhaajista, vallasta ja lapseensekaantuja Berijasta. Ihmisiä murhataan sattumanvaraisesti ja hengestään pääsevät niin puoluetoverit kuin palvelusväkikin. Jopa suuri Suomen ystävä entinen ulkoministeri Molotov on päätymässä vankilaan. Ennen teloitustaan moni huutaa: eläköön Stalin!

On toki paljon puhuvaa, että tänä vuonna Venäjällä elokuva on kohdannut jakelukiellon. Yksittäiset elokuvateatterit ovat tosin uhmanneet määräystä, vaikka kulttuuriministeriö on julistanut kiellon rikkomisesta seuraavan rangaistuksia.

Alkoholisoituneet itsevaltaiset johtajat, jotka edustavat tasa-arvon ideologiaa ja ottavat samalla erivapauksia suhteessa muihin ihmisiin ei liene niin vieras ilmiö, että täytyisi välttämättä mennä 70 vuotta taaksepäin. 

Vastaavia esimerkkejä löytyy aivan paljon paljon lähempää. Jätetäänpä täsmentämättä mitä tällä tarkoitan... siitähän saattaa seurata vaikka hankaluuksia... tai ainakin tulevat henkilökohtaiset edut voivat vaarantua...

Vallan mekanismit toimivat ja voivat hyvin myös meidän arjessa ja ajassamme.

Seuraavaksi taidankin mennä katsomaan ensi marraskuussa julkaistavaa Queen-elokuvaa, se on varmasti oikein paljon mukavampi...

Epämukavuudestaan huolimatta, The Death of Stalin kannattaa käydä katsomassa!