Pääoman voitto

Into kustannus Oy 2018, 316 sivua

Sanat pääoma ja lisäarvo voivat haiskahtaa jonkun mielestä marxilaisuudelle. On täysin ymmärrettävää, jos Ulrike Hermannin kirjan otsikko estää osaa lukijoista tarttumasta siihen. Ei hätää, kirjailija on ajattelussaan keskitien kulkija ja perustelee sanottavansa uskottavasti. Toisin kuin Marxilla pääoma ei ole kenenkään vihollinen, vaan jotain, joka kasvaa kun rahaa käytetään (taloja, teitä, puistoja jne.) - yleisesti ottaen kaikkien hyväksi.

Kirjan mielenkiintoisuutta lisää sen saksalainen näkökulma. Saksalaiset ovat kirjailijan mukaan kuin pieniä oravia, jotka säästävät pahan päivän varalle inflaatioita peläten. Kuten tiedämme, tälle pelolle on olemassa historiallisia syitä. Eri asia on pätevätkö nämä syyt tänä päivänä. 

Ainakin itselleni uusi tieto oli, että saksalaiset hamstraavat tämän saman pelon takia myös kultaa. Kirjan mukaan eräs syy euroalueen kriisille löytyy juuri tästä asenteesta - pihiys yhdistettynä halpaan työn hintaan tuo Saksan ja muun Euroopan välille kaupan epätasapainon. Saksalaiset vievät tuotteita, mutta eivät ole valmiita itse kuluttamaan tai ostamaan muiden maiden tuotteita samassa määrin (onneksi sentään Meyerin telakat Turussa ovat tästä säännöstä poikkeus!). Euroopan laita-alueet ovat velkautuneet ja tuotannolla on vaikeuksia kasvaa. 

Tästä asetelmasta voi seurata inflaation sijaan deflaatio - ja pahimmillaan euron hajoaminen.

Toinen epätasapainoa tuottava tekijä maailmassa on Yhdysvaltain finanssitalous, jota George Soros on kuvannut superkuplaksi. Vuoden 2008 tapahtumat on jo lukuisia kertoja käyty läpi sekä elokuvissa että kirjallisuudessa. Ulrike Herrmannin ansiota on, että hän tuo aiemmat samankaltaiset historialliset kriisit esiin lukijalle vertailukohdaksi. Valitettavasti kymmenen vuoden takaiset tapahtumat eivät ole puhaltaneet ilmaa velkakuplasta, joka on massiivinen.

Mitä sitten pitäisi tehdä? 

Kirjailija muistuttaa, että koko kapitalismin historian ajan sen järjestelmän romahtamista on sekä ennustettu että ehkäpä toivottu. Yllättävästi ja provosoiden(?) kirjailija rinnastaa Occupy Wall Street kaltaisten ääriajattelijoiden utopiat, finanssikapitalismin ylistäjiin. Molemmat luovat pilvilinnoja, joissa työnteon tarpeellisuus ja reaalitalouden keskeisyys ohitetaan omien utopioiden ideologioihin. 

Raha ja velka ovat tietenkin eri asioita. Jos niitä käytetään viisaasti, kriisit voitaisiin välttää. Näinhän ei tietenkään todennäköisesti tapahdu, koska ihmiset eivät ratko näitä asioista järjellään vaan tunteella.

Ehkäpä Warren Buffetin ehdotus yltiörikkaiden (yhtiöiden) verotuksen kiristämisestä olisi sekä viisas että uutta luova ratkaisu?

Suomessa taas voitaisiin kysyä, miksi ihmeessä yksilöt eivät itse saa päättää mihin rahansa käyttävät. Tähän liittyen Turun kaupunki on nyt keksinyt uuden maksun 50€ hulevedestä kiinteistöllemme. Koska sadetta ei ole tullut puoleentoista kuukauteen, tekee mieli oikeutetusti kysyä: voisikohan tuosta maksusta saada jonkinlaisen alennuksen?

Ostaisin vaikka pari hyvää viinipulloa... tai palkkaisinko ehkä sittenkin siivoojan tunniksi pesemään ikkunoita...