Not for profit

Princeton University Press, 2012

Miksi humanisteja tarvitaan? Vastauksen antamisessa kannatta olla tarkkana, sillä puhuja voi hyvinkin puhua itsensä pussiin. Näin käy myös Martha Nussbaumille.  Hän tulee väittäneeksi kirjassaan, että empatialla, taiteen harrastamisella tai muilla liberal arts -perinteeseen liittyvällä toiminnalla ei ole suoraa yhteyttä yhteiskunnan taloudellisen menestykseen. Hetkeä myöhemmin hän kuitenkin todistelee, kuinka juuri humanisteja tarvitaan teollisuuden innovaatiota ja luovuutta edistämään. Kyse on tietenkin paradokseista.

Kirjan pääväittämä on kuitenkin vahva. Donald Winnicottiin viitaten Nussbaum kuvailee kuinka humanismi - sanamukaisesti ihmiseen liittyen - paljastaa ihmisyyteen kuuluvan heikkouden, osaamattomuuden ja haurauden. Homo economicus ei tätä voi sietää, sillä kontrolli ja sen käyttö liittyvät vahvuuteen. Ihmisyyteen liittyvä häpeä ja osaamattomuus ei siis ole soveliasta. Niinpä taide tai humanismi ei ole vain turhaa - tosiasiassa sitä jopa pelätään!

Chicagon yliopiston filosofian professori on hyvin perehtynyt myös Intialaiseen kulttuuriin. Rabindranath Tagore on ainakin itselleni uusi tuttavuus, johon ammatillisistakin syistä tulisi perehtyä. Vaikuttaa siltä, että huolimatta suurista kulttuurieroista, reformipedagogiikan edustajat jakavat aina saman kohtalon. Tagoren nimi on jäänyt historiaan, samalla tavalla kuin vaikkapa Pestalozzin Euroopassa (ainakin Jyväskylässä se on kaupungin paras puolalaisravintola...)

Kasvatuksen historia on sen kritiikin historiaa. 

Kuuluisin kriitikoista John Dewey on saanut lauseitaan Columbia University Teachers Collegen seinälle. Toinen John - nimeltään Ford, kuitenkin päihitti hänet liukuhihnoineen. Siinäpä lyhykäisyydessään 1900-luvun amerikkalainen koulutushistoria... (tämä anekdootti on Diana Ravitchiltä - ei Nussbaumilta).

Liberal Arts ajatus amerikassa perustuu Sokrateen menetelmälle ja pyrkimykselle tarjota sitä kaikille kandidaattivaiheen opiskelijoille. Euroopassa kirjallisuus, filosofia jne. on valitettavasti keskittynyt laitoksilleen, ja samaan aikaan kaikille opiskelijoille tarjottavat vapaat opinnot ovat vähissä tutkintovaatimuksien puristuksissa. Tunne itsesi ei priorisoidu valmistu nopeasti ajatuksen kanssa. Samaan aikaan todelliset yliopiston valmistumisajat ovat, eri syistä, pitkiä.

Tästä tuleekin mieleeni dieselautoverotus... kun systeemi on luotu tukien varaan, sen muuttaminen tai purkaminen tuntuu olevan mahdotonta. Kannattaisiko joskus kokeilla vaikka yksilön vastuuta omista asioistaan? Niinkauan kuin systeemi on tärkeämpi kuin vapaa (vastuullinen) ihminen, ei näihin asioihin tulla löytämään ratkaisuja. Tullaan tarvitsemaan todellinen kriisi osaamisessa ja taloudessa ennenkuin muutos nähdään välttämättömänä.

Takaisin aiheeseen: kirjailija tarjoaa erään mielenkiintoisen näkökulman Liberal arts- ohjelmien säilymiseen Yhdysvalloissa. Monesti lahjoittajien varassa elävät ohjelmat saavat rahansa liike-elämässä menestyneiden henkilöiden toimesta, joilla on positiiviset kokemukset omasta taideharrastuksestaan ja yliopistokursseistaan.

Vastaava narratiivi Suomessa - koskien lähinnä virkamieshallintoa, sillä mesenaatteja meillä ei oikeastaan ole - lähtee liikkeelle henkilön omista koulukokemuksista, jotka monestikkaan eivät ole positiivisia. Mistäkö tiedän tämän? Esim. väitöskirjaani liittyvän projektin organisoimisen yhteydessä saamiini kokemuksiin...

Summa summarum:

Erilaisten asioiden saama tuki liittyy aina päättävien tahojen emotionaaliseen suhteeseen asiasta.

Sitä on olla ihminen.