Ikitie

Ikuinen on ihmisen tarve uskoa ja kuulua johonkin. Nimessä Ikitie lienee pahansuopaa ironiaa, jolla etelä-pohjalaiset muiluttajat halusivat kuvata kommunistiksi epäiltyjen määränpäätä Neuvostoliittoa?

Antti Tuurin kirjaan perustuva elokuva on kerronnaltaan lakoninen kuvaus Jussi Ketolan kohtalosta. Isänmaallisen kansanliikkeen miehet hakevat miehen yöllä kotoaan ja heittävät hänet rajan yli uuteen kotimaahan. Itä-Karjalassa odottavat Neuvostoliiton valtiollinen poliisi ja kolhoosi, johon hänet pakotetaan vakoilemaan muita Yhdysvalloista tulleita suomalaisia. Staliniin luottaen nämä idealistit olivat tulleet 1930-luvun laman pohjois-amerikasta työläisten paratiisiin Neuvostoliittoon.

Aluksi asiat menevät jotakuinkin hyvin, mutta vähitellen ihmiset huomaavat elävänsä vankilassa. Ihmiset työskentelevät pelloillaan, rakentavat talojaan, mutta heitä koskevat päätökset tehdään ihan jossain muualla. Kun Stalinin vainot sitten 1936 alkavat kylän väki kuljetetaan ja ammutaan alusvaatteisillaan metsään. 

Jussi Ketola jää eloon, koska NKVD upseeri Kallonen (Hannu-Pekka Björkman) päättää "antaa hänelle elämän". Näin sitä sosialismia rakennetaan. 

Kriitikot ovat ylistäneet elokuvaa. Katsojaluvut tulevat myöhemmin kertomaan haluavatko suomalaiset kuitenkaan nähdä elokuvaa näin ikävästä aiheesta. 

On häiritsevää, miten banaalia pahuus pohjimmiltaan on. Elokuvan teloituskohtaukset eivät mässäile verellä. Kiväärinlaukaukset ja aiemman kidutuskohtauksen tinnitusta muistuttavat äänet saattavat silti vaikuttaa katsojaan häiritsevästi. 

Paljon helpompaa olisi vaikka keskustella eri ideologioiden välisistä eroista. Ehkä samalla voisimme pohtia kuinka tarpeellista ja oikeutettua väkivalta kulloisessakin tilanteessa on. 

Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa on kuultu varmasti monta pätevää puolustuspuheenvuoroa aiheeseen liittyen.

Arvaan, että moni syytetty kertoo totelleensa käskyjä. Osa ei myönnä tehneensä mitään pahaa. Ja loppujen lopuksi: eiköhän koko juttu vaikka Stalinin vainoista olekin vain keksittyä tarinaa?

Pommit, valta ja aseet kiehtovat. Yksittäisten ihmisten kohtalo ei kiinnosta. 

Vai kuinka paljon tänä päivänä pohjois-Korean keskitysleireistä puhutaan?

Panorama Mesdag

Panorama Mesdag on Hollannin suurin maalaus. Kupolimaisessa huoneessa 360 astetta kiertäen sen pituus on 120 ja korkeus 14 metriä. Huoneen keskellä oleva kattoikkuna tuo ulkomaailman valon sisätilaan luoden vaihtuvan valaistuksen maisemaan. Katsojat seisovat aidatussa huvimajassa valkoisen hiekkadyynin päällä ja saavat tähyillä sekä merelle että mantereelle. Illuusio 1880-luvun Schveningenin rantakylästä lähellä Haagia on täydellinen. 

Panoraman ovat toteuttaneet Hendrik Willem Mesdag (1831-1915) ja hänen vaimonsa Sientje Van Houten (1834-1919) yhdessä avustajiensa kanssa vuonna 1881. Jos katsoo tarkasti ylläolevaa kuvaa, voi huomata sen keskellä lasisen kartion, johon maiseman ääriviivat ja horisontti ovat piirretty. Heijastamalla valoa lasin läpi voitiin maiseman mittasuhteet ja sommittelu siirtää kankaalle.

Ennenkuin vierailija saapuu museon pääkohteeseen, saa hän kuitenkin ensiksi tutustua perinteisiin merimaalauksiin muutaman huoneellisen verran. Mesdag oli arvostettu mestari voittaen Pariisin salongin kultaisen mitallin vuonna 1870. Eittämättä hänen maalauksensa tuovat mieleen Ivan Aivazovskin (1817-1900) vastaavanlaiset työt:

Vaikka museo on pieni, myös vaihtuvalle näyttelylle oli tilaa. Tänä kesänä Tadao Zernin 24 valokuvaa otsikolla "Comfort Zone" pohjustivat museon teemaa mukavalla tavalla:

Kun on tutustuttu perinteiseen taidenäyttelyyn onkin jo aika siirtyä varsinaiseen pääkohteeseen. Panoramaan noustaan portaikosta kupolin keskeltä pimeää käytävää pitkin. Perillä katsojaa odottaa todellinen elämys. Merimaiseman avaruus ja tunnelma lukuisine yksityiskohtineen yllättävät. Kun nousemme huvimajaan ja katsomme merelle, siirrymme myös samalla ajassa taaksepäin kultaiselle 1800-luvulle:

Mieleni teki nousta tämän aidan yli ja kulkea suoraan dyynin hiekan ylitse rannalle!

Haagissa on muitakin hienoja taidemuseoita kuten kuuluisa Mauritshuis ja symmetrisistä illuoosioistaan tunnettu Escher Het in Palais. Jos aikaa on kuitenkin vain vähän, Panorama on ehdoton suosikkini!

Pääsymaksu aikuisilta 10 euroa (+ 1 euron audioguide, joka  kannattaa ehdottomasti lainata). Museo auki joka päivä,  myös maanantaisin.

United by Music

On Friday, August 18, 2017, a young Moroccan man randomly stabbed people in the market square of Turku. To be exact: women. His motive had something to do with the weird religious beliefs that acting like that would be blessed by God.

It took only three minutes for the police to shoot the man in the leg and he was arrested. The wish to be a martyr was not fulfilled. Before that, several bystanders tried to stop the man and defend the victims. Two people died and eight were wounded.  

My mother was passing the same spot just five minutes earlier.

The police have confirmed that the stabber had made a manifestial video, which, however, was not released on the Internet. It is thus probable that this was the first terror attack of its kind in Finland.

I wonder, what difference does it make for a victim for which reason she must die?

Most people do not remember that, in 1999, 13 people were stabbed by a heroin addict almost in the same area. One died, others were injured.

-------------------------

For this reason, last Thursday I wore a black suit and accompanied saxophonist Daniel Gordon, who played Warren Benson's Aeolian Song in the Turku Concert Hall. The aim of the concert 'United by Music’ was to allow all the people of Turku from different backgrounds to express their sorrow and respect for the victims together. 

The concert was organised through a combination of individual volunteer efforts and the endorsement and help of Turku institutions. To name two of them, the Turku Philharmonic Orchestra and Barbora Xu, who plays the Guzheng, the ancient Chinese instrument. 

The same day, all the flowers and candles were already being moved from the street. Life goes on and like in the case of 1999, these memories fade away, as they always do...

Insanity is a renewable resource.