Tuntematon sotilas

Lukiossa ollessamme 1980-luvulla Juha, Jussi ja minä pääsimme avustajiksi Valkealan Vekaranjärvellä kuvattuun Rauni Mollbergin Tuntemattomaan sotilaaseen. Eräs mieleenpainuvimmista tehtävistämme oli kohtaus, jossa kersantti Hietanen yrittää auttaa nuorta haavoittunutta sotilasta. Jussi valittiin näyttelemään tämä rooli, ja hänen olisi pitänyt huutaa korviasärkevästi: ”lääkintämiehet, lääkintämiehet”.

Komea poika vaikka olikin – ääntä hänestä ei lähtenyt. Ohjaaja hakkasi kaveriani nyrkillä reiteen kannustaen samalla: ”huuda perkele!” Itse ajattelin tietysti, että olisin osannut huutaa kovemmin kuin Jussi. Lopullisessa versiossa kohtaus esitetään still-kuvina. Sinänsä vaikuttava, mutta käytännön sanelema ratkaisu.

Porin teatterin Suomi 100-vuotisohjelmaan kuuluva Tuntematon sotilas on saanut ihmiset liikkeelle tänä keväänä. Vaikka Väinö Linnan teksti on läpikohtaisin tuttu kaikille, näytelmään on helppo samaistua ja yleisö on ottanut sen omakseen. Edvin Laineen klassista versiota seuraillen Porin versio keskittyy teoksen ydinkohtauksiin.

Itse pidin aikanaan tavattomasti Kansallisteatterin Kristian Smedsin pesukoneen hakkausversiosta, joka oli oman ikäpolveni tulkinta Tuntemattomasta. Sodan käyneitten miesten lastenlapsina meille välittämän ajatus ”saatanan tonttu, mä sotken sut suohon” jotenkin resonoi.

Ymmärrän myös, jos vanhempi sukupolvi ei tästä versiosta tykännytkään. Porin versio on traditionaalinen ja isänmaallinen – ylevä, mutta samalla realistinen. Onkin syytä kysyä, mitä produktio tuo lisää aiempiin versioihin?

Porin versioita kannattaa tulla katsomaan jo pelkästään sen esityspaikan ja lavastuksen sekä valaistuksen takia. Entisen oluttehtaan halli tarjoaa loistavat tilat näyttäville efekteille, uskottaville joukkokohtauksille ja toimivalle kokonaisuudelle.

Henkilökunta narikasta baariin on pukeutunut sodanaikaisiin pukuihin ja kävijää tervehtivät ilmatorjuntatykit. Aulassa voi tutustua veteraaneja koskevaan valokuvanäyttelyyn, joka antaa kasvot sodankäynneille ihmisille.

Produktion näyttelijätyö on kauttaaltaan uskottavaa ja erityisesti Rokan rooli saa persoonallisen tulkinnan. Vielä erikseen haluan nostaa esiin Sofia Finnilän musiikin, jonka Aino Juutilainen sellossa ja Eliina Mäkiranta pianossa tulkitsivat. Musiikki säestää Kariluodon kirjemonologeja, tulkitsee taistelun uhkaa ja kirkastaa Suomen ideaa kauniilla melodioillaan. Molbergin versiossa ei musiikkia paljon käytetty, ja osaltaan se tekee teoksesta synkän.

Tuntemattoman kaikissa versioissa sodanvastaisuus on tietysti selviö. Sota on mielipuolisuuden ilmentymä.

Näytelmä on syy matkustaa Poriin tänä keväänä.

Näytelmän tulevat esitykset:

http://www.lippu.fi/porin-teatteri-lippuja.html?doc=artistPages/tickets&fun=artist&action=tickets&erid=1631593&kuid=450524

Miten yhteiskunta hajoaa?

Panel from the Socionomic Nolan Chart, (c) Socionomics Institute 2010 (www.socionomics.net). Original four-point diamond concept courtesy David Nolan. 

On monta tapaa luokitella ihmisiä. Tähän tarvitaan vain hieman dataa, jota saadaan lähettämällä ihmisille kivoja kyselyitä Facebookissa tyyliin "katso kuinka suuret sakot saisit, jos ajaisit 160 km/h moottoritiellä" tai "ketä julkisuuden henkilöä muistutat eniten". Oikeat vastaukset edellä mainittuihin ovat tietysti (tulotasostasi tai perhetaustastasi riippumatta) hirveän suuret ja Elvis. Suomen armeijan palikkatestissä kysyttiin myös aikoinaan "kiristääkö vanne päätäsi". 

Poliittinen suuntautumisemme voidaan asettaa nelikenttään, jonka David Nolanin muotoili alunperin 1969. Kuviossa perinteinen vasemmisto-oikeisto asetelma laajennetaan koskemaan sekä ajatuksiamme taloudellisista että henkilökohtaisista vapauksista. Nousukaudella (bull) aatekentän eri suuntaukset ovat elämää koskevissa käytännön kysymyksissä loppujen lopuksi lähellä toisiaan. Poliittiset pääsuunnat liberaali vasemmisto ja konservatiivinen oikeisto ovat kykeneviä yhteistyöhön, eikä valtion ja yksilönvapauden suhdetta koskevat kiistakysymykset nouse otsikoihin. 

Välttämätön täsmennys kuviossa esiintyviin termeihin koskee etenkin liberaalin käsitettä. Jostain syystä termit uusliberalismi, libertaani ja liberaali sekoittuvat keskenään tai niiden merkitys on epäselvä. Uusliberalismi on tietysti jotain ilmiselvästi pahaa, liberaali taas tarkoittaa henkilöä joka suvaitsee kaikkea ja libertaani - kuka tietää, mikä se sellainen on? Olen kuullut väitettävän, liekö totta, että aiemmin edistyksellisenä ja liberaalina pidetty vasemmisto  sekä jarrumiehen roolissa ollut konservatiivinen oikeisto olisivat nykyään vaihtaneet paikkaansa keskenään? 

Politiikka, kulttuuri ja talous heijastavat aina aikaansa. Ajassa olemisessa on kuitenkin se ongelma, että tarkastelemme sitä itse yleensä aikalaistodistajan näkökulmasta. Keskeistä olisi ymmärtää ja pystyä tulkitsemaan konteksteja. Valitettavasti poliittista teoriaa kuten myös muitakin tieteitä ymmärtääkseen joutuu lukemaan paksuja kirjoja. Valtaosalla väestöstä ei ole tähän resursseja, halukkuutta tai kykyjä. Faktojen jälkeinen yhteiskunta tarjoaa meille kuitenkin kätevän oikotien. Tasa-arvon nimissä meillä kaikilla on toki oikeus mölistä mitä sattuu, ja lopulta sattuuhan se - ensiksi heikompiin, vähemmistöihin ja lopulta kaikkiin muihinkin.

Socionomics teoria, johon yllä oleva kuva viittaa, tutkii ihmisen sosiaalista käytöstä yhteiskunnassa. Taustalla on ajatus taloudellisen ja kulttuurisen toiminnan korrelaatiosta suhteessa yhteiskunnassa valitsevaan henkeen. Epätoivo ja hybris ovat kaksi ääripäätä, joita olisi syytä välttää, sikäli kun se nyt vaan on mahdollista. Vaikein ajatus Socionomicsissa kuitenkin on, että kulttuuriset ilmiöt seuraavat yhteiskunnan muuttunutta ilmapiiriä heijastaen ihmisten sisäsyntyistä ja kollektiivista tunnetilaa, johon emme valitettavasti voi kovinkaan paljon vaikuttaa.  

Kun yhteiskunta alkaa hajota, konsensus muuttuu syyttelyksi ja vihaksi samalla kun vastapuoli leimataan vähä-älyiseksi, laiskaksi ja moraalittomaksi. Lopulta tapellaan kadulla. Maltillisen vasemmiston ja konservatiivisen oikeiston asenteet kovenevat, ajattelu korvataan ideologioilla ja perinteisen puoluekentän laidoilta nousevat populismi samalla kun omaa vapauttaan korostavat libertaanit muuttuvat anarkisteiksi. 

Kun paha olo ajan myötä alkaa helpottaa ja vanne ei kiristä päätä enää niin paljon, tulevaisuuden usko palaa ja yhteiskuntakin alkaa näyttää jälleen erilaiselle. Tuolloin eristyneistä siiloistaan kömpivät ihmiset ryhtyvät toimimaan rakentavasti - myös muiden kuin itsensä kaltaisten kanssa. 

Suomessa tähän pystytään. Yhdysvalloista en ole enää niinkään varma.

Hidden figures

Naisten päivän kunniaksi menimme eilen illalla katsomaan elokuvaa Hidden Figures. Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa kolme matemaatikkoa Katherine, Dorothy ja Mary työskentelevät NASAssa laskemalla materiaalilujuuksia, lentoratoja sekä opiskelevat uutta IBM tietotekniikkaa tullakseen yhä paremmiksi siinä mitä osaavat. 

1960-luvun rotuerottelu vaikeuttaa heidän työtään monin tavoin. Joskus Katherinen on otettava työpaperit mukaan WC:hen, kun aikataulu ei anna myötä ja toimistorakennuksessa ei ole asianmukaisia tiloja värillisille työntekijöillä. Lähin vessa löytyy 40 min edestakaisen kävelymatkan päästä. Kun osaston esimies Al Harrison huomaa kallisarvoisen työajan hukkaantuvan tällaiseen, ottaa hän lekan käsiinsä ja lopettaa segregaation - vessojen osalta.

Dorothy toimii oman osastonsa johtajana, mutta ei saa hänelle kuuluvaa palkkaa työstään. Esimies kuittaa tämän "meillä täällä Nasassa on nyt vain tällaiset säännöt". Laskentaosaston tummaihoiset naiskollegat saavat lopulta pitää työnsä, kun Dorothy "lainaa" FORTRAN ohjelmointikieltä koskevan kirjan vain valkoisille varatusta kirjaston hyllystä. Opiskeltuaan asian hän kouluttaa itsenäisesti kollegansa edessä olevaan muutokseen. Mary puolestaan hakee oikeuden tuomarilta luvan osallistua vain valkoisille tarkoitetulle iltalukion kursseille. Hänestä tulee ensimmäinen tummaihoinen naisinsinööri Nasassa.

Toisin kuin vastaavan kaltaisissa yleensä mustia miehiä koskevissa elokuvissa, tämä elokuva ei ole taisteleva sankaritarina. Naisten sankaruus perustuu hyvään käytökseen, sinnikkyyteen ja älykkyyteen, jolla lopulta voitetaan esteet ja ennakkoluulot. Toisin kuin luulet, ei minulla ole mitään teikäläisiä vastaan todistelee Mrs. Mitchell Dorothyn esimies.  Tähän Dorothy vastaa: tiedän, että niin sinä haluat ajatella. Näinhän mekin usein ajattelemme ja emme  huomaa epäkohtia, jotka eivät suoranaisesti meitä kosketa. Konteksti  määrää ajatteluamme ja käytöstämme. Torontossa on huomattavasti vaikeampaa olla rasistinen kuin jossain muualla.

Teemaan liittyen - muutamia vuosia sitten vierailin New Yorkissa Columbian yliopistossa. Majoituspaikakseni olin saanut residenssin Harlemista. Luentoni jälkeen Teachers Collegen tohtorikoulutettavat ja yksi professoreista lähti kanssani läheiseen pizzeriaan. Kun eräs paikallaolijoista kysyi, missä nukuin yöni, kerroin osoitteen 125th street East. Hiljaisuus oli käsinkosketeltava ja vastaus paljastava: Are your sure, you don't mean the West side?  Niinpä niin, olin noiden kortteleiden ainut valkoihoinen.

Kuvassa Atlantan Martin Luther King Jr. ja hänen vaimonsa hautakivi:

Kunnianarvoisa, Martin Luther King, nuorempi 1929-1968 

Lopultakin vapaa, lopultakin vapaa, kiitos Kaikkivaltiaalle, olen vihdoinkin vapaa.

Coretta Scott King 1927-2006

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.