Tuntematon sotilas

Lukiossa ollessamme 1980-luvulla Juha, Jussi ja minä pääsimme avustajiksi Valkealan Vekaranjärvellä kuvattuun Rauni Mollbergin Tuntemattomaan sotilaaseen. Eräs mieleenpainuvimmista tehtävistämme oli kohtaus, jossa kersantti Hietanen yrittää auttaa nuorta haavoittunutta sotilasta. Jussi valittiin näyttelemään tämä rooli, ja hänen olisi pitänyt huutaa korviasärkevästi: ”lääkintämiehet, lääkintämiehet”.

Komea poika vaikka olikin – ääntä hänestä ei lähtenyt. Ohjaaja hakkasi kaveriani nyrkillä reiteen kannustaen samalla: ”huuda perkele!” Itse ajattelin tietysti, että olisin osannut huutaa kovemmin kuin Jussi. Lopullisessa versiossa kohtaus esitetään still-kuvina. Sinänsä vaikuttava, mutta käytännön sanelema ratkaisu.

Porin teatterin Suomi 100-vuotisohjelmaan kuuluva Tuntematon sotilas on saanut ihmiset liikkeelle tänä keväänä. Vaikka Väinö Linnan teksti on läpikohtaisin tuttu kaikille, näytelmään on helppo samaistua ja yleisö on ottanut sen omakseen. Edvin Laineen klassista versiota seuraillen Porin versio keskittyy teoksen ydinkohtauksiin.

Itse pidin aikanaan tavattomasti Kansallisteatterin Kristian Smedsin pesukoneen hakkausversiosta, joka oli oman ikäpolveni tulkinta Tuntemattomasta. Sodan käyneitten miesten lastenlapsina meille välittämän ajatus ”saatanan tonttu, mä sotken sut suohon” jotenkin resonoi.

Ymmärrän myös, jos vanhempi sukupolvi ei tästä versiosta tykännytkään. Porin versio on traditionaalinen ja isänmaallinen – ylevä, mutta samalla realistinen. Onkin syytä kysyä, mitä produktio tuo lisää aiempiin versioihin?

Porin versioita kannattaa tulla katsomaan jo pelkästään sen esityspaikan ja lavastuksen sekä valaistuksen takia. Entisen oluttehtaan halli tarjoaa loistavat tilat näyttäville efekteille, uskottaville joukkokohtauksille ja toimivalle kokonaisuudelle.

Henkilökunta narikasta baariin on pukeutunut sodanaikaisiin pukuihin ja kävijää tervehtivät ilmatorjuntatykit. Aulassa voi tutustua veteraaneja koskevaan valokuvanäyttelyyn, joka antaa kasvot sodankäynneille ihmisille.

Produktion näyttelijätyö on kauttaaltaan uskottavaa ja erityisesti Rokan rooli saa persoonallisen tulkinnan. Vielä erikseen haluan nostaa esiin Sofia Finnilän musiikin, jonka Aino Juutilainen sellossa ja Eliina Mäkiranta pianossa tulkitsivat. Musiikki säestää Kariluodon kirjemonologeja, tulkitsee taistelun uhkaa ja kirkastaa Suomen ideaa kauniilla melodioillaan. Molbergin versiossa ei musiikkia paljon käytetty, ja osaltaan se tekee teoksesta synkän.

Tuntemattoman kaikissa versioissa sodanvastaisuus on tietysti selviö. Sota on mielipuolisuuden ilmentymä.

Näytelmä on syy matkustaa Poriin tänä keväänä.

Näytelmän tulevat esitykset:

http://www.lippu.fi/porin-teatteri-lippuja.html?doc=artistPages/tickets&fun=artist&action=tickets&erid=1631593&kuid=450524