Not for profit

Princeton University Press, 2012

Miksi humanisteja tarvitaan? Vastauksen antamisessa kannatta olla tarkkana, sillä puhuja voi hyvinkin puhua itsensä pussiin. Näin käy myös Martha Nussbaumille.  Hän tulee väittäneeksi kirjassaan, että empatialla, taiteen harrastamisella tai muilla liberal arts -perinteeseen liittyvällä toiminnalla ei ole suoraa yhteyttä yhteiskunnan taloudellisen menestykseen. Hetkeä myöhemmin hän kuitenkin todistelee, kuinka juuri humanisteja tarvitaan teollisuuden innovaatiota ja luovuutta edistämään. Kyse on tietenkin paradokseista.

Kirjan pääväittämä on kuitenkin vahva. Donald Winnicottiin viitaten Nussbaum kuvailee kuinka humanismi - sanamukaisesti ihmiseen liittyen - paljastaa ihmisyyteen kuuluvan heikkouden, osaamattomuuden ja haurauden. Homo economicus ei tätä voi sietää, sillä kontrolli ja sen käyttö liittyvät vahvuuteen. Ihmisyyteen liittyvä häpeä ja osaamattomuus ei siis ole soveliasta. Niinpä taide tai humanismi ei ole vain turhaa - tosiasiassa sitä jopa pelätään!

Chicagon yliopiston filosofian professori on hyvin perehtynyt myös Intialaiseen kulttuuriin. Rabindranath Tagore on ainakin itselleni uusi tuttavuus, johon ammatillisistakin syistä tulisi perehtyä. Vaikuttaa siltä, että huolimatta suurista kulttuurieroista, reformipedagogiikan edustajat jakavat aina saman kohtalon. Tagoren nimi on jäänyt historiaan, samalla tavalla kuin vaikkapa Pestalozzin Euroopassa (ainakin Jyväskylässä se on kaupungin paras puolalaisravintola...)

Kasvatuksen historia on sen kritiikin historiaa. 

Kuuluisin kriitikoista John Dewey on saanut lauseitaan Columbia University Teachers Collegen seinälle. Toinen John - nimeltään Ford, kuitenkin päihitti hänet liukuhihnoineen. Siinäpä lyhykäisyydessään 1900-luvun amerikkalainen koulutushistoria... (tämä anekdootti on Diana Ravitchiltä - ei Nussbaumilta).

Liberal Arts ajatus amerikassa perustuu Sokrateen menetelmälle ja pyrkimykselle tarjota sitä kaikille kandidaattivaiheen opiskelijoille. Euroopassa kirjallisuus, filosofia jne. on valitettavasti keskittynyt laitoksilleen, ja samaan aikaan kaikille opiskelijoille tarjottavat vapaat opinnot ovat vähissä tutkintovaatimuksien puristuksissa. Tunne itsesi ei priorisoidu valmistu nopeasti ajatuksen kanssa. Samaan aikaan todelliset yliopiston valmistumisajat ovat, eri syistä, pitkiä.

Tästä tuleekin mieleeni dieselautoverotus... kun systeemi on luotu tukien varaan, sen muuttaminen tai purkaminen tuntuu olevan mahdotonta. Kannattaisiko joskus kokeilla vaikka yksilön vastuuta omista asioistaan? Niinkauan kuin systeemi on tärkeämpi kuin vapaa (vastuullinen) ihminen, ei näihin asioihin tulla löytämään ratkaisuja. Tullaan tarvitsemaan todellinen kriisi osaamisessa ja taloudessa ennenkuin muutos nähdään välttämättömänä.

Takaisin aiheeseen: kirjailija tarjoaa erään mielenkiintoisen näkökulman Liberal arts- ohjelmien säilymiseen Yhdysvalloissa. Monesti lahjoittajien varassa elävät ohjelmat saavat rahansa liike-elämässä menestyneiden henkilöiden toimesta, joilla on positiiviset kokemukset omasta taideharrastuksestaan ja yliopistokursseistaan.

Vastaava narratiivi Suomessa - koskien lähinnä virkamieshallintoa, sillä mesenaatteja meillä ei oikeastaan ole - lähtee liikkeelle henkilön omista koulukokemuksista, jotka monestikkaan eivät ole positiivisia. Mistäkö tiedän tämän? Esim. väitöskirjaani liittyvän projektin organisoimisen yhteydessä saamiini kokemuksiin...

Summa summarum:

Erilaisten asioiden saama tuki liittyy aina päättävien tahojen emotionaaliseen suhteeseen asiasta.

Sitä on olla ihminen.

Iiro & Amadeus

Lehmänkarvatossut?

Iiro Rantala, piano ja musiikin johto 

Iiro Rantala: Pekka Pohjola

Iiro Rantala: Karma, Anyone with a heart, Freedom

Einojuhani Rautavaara: Pelimannit op. 1 

Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertto nro 21 C-duuri KV 467 

Iiro Rantala: Tears for Esbjörn, Happy Hippo, Hard Score

Huomisen perjantain konsertti on kuulemma loppuunmyyty - tänäänkin sali oli muutamaa paikkaa lukuunottamatta täynnä, yleisö innoissaan!

Jos ei pääse paikalle konsertin voi katsoa striiminä osoitteesta:

http://www.tfo.fi/fi/live/iiro-amadeus

Kannattaa käydä vilkaisemassa... sen verran mielenkiintoista musiikkia on tarjolla.

Iiro Rantalaa olen livenä nähnyt noin kolmisen kertaa soolokeikoilla ja solistina. TV-ohjelmia en niinkään ole seurannut, vaikka ehkä olisi pitänyt, sen verran lähelle aihepiiri menee omaa työtänikin.

On selvä, että musiikillisille puritanisteille Rantala voi olla punainen vaate, toisaalta crossover ei nykyään herätä enää niin suuria tunteita kuin se ehkä aiemmin on aiheuttanut.

Niin hullulta kuin se saattaakin kuulostaa, musiikkikasvatusta (sikäli kun joku tällaisen termin ylipäätään hyväksyy) tarvitaan myös vanhemmalle ikäluokalle. Tässä tehtävässä, muusikouden lisäksi, Rantala on erittäin ansioitunut.

Vielä joitain subjektiivisia havaintoja, joita voinee kutsua myös kritiikiksi. 

Illan sävellyksistä pidin eniten yhdistelmästä Karma, Anyone with a heart. Rantalan musiikki on laveaa, ehkä hieman elokuvamaista. Kun säveltäjä malttaa antaa aikaa ajatuksilleen aikaa kokonaisuus on nautittava. Freedom - sävellyksessä Steinway preparoidaan filtillä ja paperiarkilla - vaikutelma soinnista on digitaalinen.

Musiikillinen aines säveltäjällä muistuttaa kollaasia. Improvisaatiossa aiheista hypitään melko nopeasti aiheesta toiseen ja tarkkakorvainen kuulija huomaa tiettyjen keinojen toistuvan usein. Esim.  matalassa rekisterissä rymytään kunnes yht' äkkiä pianisti loikkaa ylärekisteriin soittamaan teemaa pehmeästi. Nelijakoiset teemat vaihtuvat nopeasti kolmijakoiseksi tuottaen karnevalistisen tunnelman.

Mozartin konserton kohdalla lopputulos on humoristinen, jossain kohtaa päälleliimatun oloinen, joka tapauksessa anarkistinen ja omanlaisensa. Välillä mennään kyllä metsän rajoilla - olisiko siis less, still more? 

Kyllähän Sibeliuskin karsi viulukonserttonsa ensimmäistä versiota nykymuotoonsa. Hyvääkin pystyy siis parantamaan.

Kiitos konsertista!

Handshake

Here we go

Kipuwex and Mendolor collaborate to develop hospital pain measurement

Start-up companies Kipuwex from Oulu and Mendolor from Turku combine their forces to introduce objective pain measurement in hospital care. 

Kipuwex has developed an IoT device that is attached to a patient’s chest, measuring pain experienced by babies and people unable to express their pain. Kipuwex has previously signed a research and co-operation agreement with MiniSV in Nanjing, China.

Mendolor examines the combination of subjective and objective pain evaluation, primarily in the treatment of post-operative pain. Subjective pain information is described by patients themselves, while medically measured information is considered objective. The goal is to produce a "predictable algorithm" that predicts recovery processes and the amount of medication required. Mendolor has a cooperation agreement with COMB+ in Beijing.

The signed cooperation agreement is mutually beneficial: it allows the two companies to combine their USPs, Kipuwex focusing on the development of care for children (0-7 years), and Mendolor targeting the adult population. 

Although pain measurement with pen and paper has been a common practice in hospitals for decades, the system lacks meaningfulness in practical nursing. The gathered information has not been readily utilized nor shared in treatment and medication.

Good pain management has many functions. It alleviates suffering, reduces complications, promotes patient healing, and shortens the duration of hospitalization. In particular, relieving pain is especially important in premature babies whose central nervous system have not yet fully developed. Their untreated pain can leave a lifelong trace that can later disturb child development.

The need for pain measurement is urgent. The opioid crisis, resulting from bad pain medication practices in the United States, has led to growing deaths around the world. Precise information on the effects of drugs will enable accurate development of substitutes for opioid drugs.