Kuolemansairaus

Basam Books, 2016.

Ihminen on henki. Mutta mikä on henki? Henki on itseys. Mutta mitä on itseys? Itseys on suhde, joka suhteutuu itseensä, tai se on suhteen suhteutumista itseensä. Itseys ei ole suhde, vaan suhteen suhteutumista itseensä. Ihminen on synteesi äärettömyydestä ja äärellisyydestä, ajallisesta ja ikuisesta, vapaudesta ja välttämättömyydestä, lyhyesti sanottuna synteesi...

Tänään pitkänäperjantaina, kun marketit ovat auki ja vaaraa oluen loppumisesta ei ole, on aikaa tarkastella kirjaa, jonka nimikin saa olomme vaivautuneeksi. Miksi ihmeessä pitäisi lukea kuolemansairaudesta? Olisiko mukavampaa puhua jostain muusta? 

Kyllä toki, Sammakon kirjakauppassa Turussa on mukava piipahtaa ja sieltä löytää monenlaista luettavaa. Silti: 

...useimpien ihmisten elämä on, kristillisesti ymmärrettynä, jopa siinä määrin hengetöntä, ettei sitä ankaran kristillisessä mielessä voi edes nimittää synniksi.

Edeltävä lause edustaa Kierkegaardin ironiaa. Vaikka synti ei tietenkään ole mikään yksittäinen teko tai ajatus, se on silti positio, josta käsin jokainen yksilö joutuu määrittämään suhteensa elämään.

Kierkegaardin mukaan kristinusko luo yksilön käsitteen vaatiessaan häntä elämään suhteessa totuuteen "Jumalan edessä". Ihmisenä olemisessa on kyse totuudenmukaisesta olemassaolosta, joka on saavutettavissa vain jos omakohtainen minuus (autentisuus) säilytetään.

Synnin käsitteeseen liittyy tuomio. Tämä tuomio kohdistuu aina yksilöön, ei hänen viiteryhmäänsä, annettuihin olosuhteisiin tai muihin mahdollisiin verukkeisiin, joilla ihminen pyrkii selittelemään olemistaan tai pääsemään siitä eroon. 

Kuolemansairaus on epätoivo, joka syntyy kun ihminen, omin voimin ja ilman uskoa, yrittää tulla ihmiseksi.

Useimmat ihmiset eksistoivat esteettisesti "kuin lehmä laitumella" itseään esteettisesti esittäen. Tällä tasolla epätoivo on ilmeinen, mutta vain harvoin se on tiedostettua. 

Eettisellä tasolla oleva ihminen suhtautuu esteettiseen ihmiseen hieman alentuen. Toki oikeat arvot ja pyrkimys niiden toteuttamiseen on arvokkaampaa kuin ulkoinen ja pinnallinen esteettinen elämäntapa? Velvollisuus ja moraali kannattelevat eettistä elämäntapaa.

Uskonnollisessa tasossa on kyse tämän asenteen rikkoutumisesta. Uskoakseen ihmisen on tehtävä uskon hyppy, joka ei perustu dogmeille, rationaaliselle kristinopin todistuksille vaan intohimoon, joka on äärettömän subjektiivinen. 

Epätoivo ei siis ole tunne vaan se on tila. Se esiintyy kolmessa muodossa:

1) Epätoivoisena tietämättömyytenä omasta itsestään

2) Epätoivoisena tahtona olla olematta oma itsensä

3) Epätoivoisena tahtona olla oma itsensä

Epätoivon voi tietysti aina kiistää, kuolemansairautta ei. Vai ehkäpä silti kuolema voitaisiin voittaa?

Ray Kurzweillin signeeraama kirja hyllyssäni The singularity is near, monen samankaltaisen utopian tavoin, lupailee voittoa ihmisen biologisesta ja kehollisesta olemassaolosta teknologian tulevassa jumaltaivaassa.

Tätä kehitystä odotellessa on syytä tyytyä pääsiäisen sanomaan.

"Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi."