Homo Deus

Suomenkielinen versio Bazar kustannus 2017, 447 sivua.

Myönnetään, ostin ylläolevan kirjan tarjouskirjamyymälästä, vaikka Akateemisesta kirjakaupasta sen olisikin saanut vielä täyteen hintaansa. Siellä se taitaa edelleen olla top 10 listan ykkösenä. 

Ehkäpä jumal-ihmisyys kiinnostaa, tai pakko myöntää - kirja on hyvin vetävästi kirjoitettu. Vähän samaan tapaan kuin Thomas Friedmannin kirja Lexus ja Oliivipuu noin 20 vuotta sitten, molemmat kirjat täynnä optimismia ja teknologiauskoa höystettynä valtavilla aukoilla sivistyksessä... ja sivistyksellä tarkoitan tässä erityisesti kanssaihmisten kunnioittamista.

En todellakaan osaa sanoa, onko kirjailija Yuval Noah Harari liikkeellä provosoidakseen tai miten paljon hän uskoo itse omiin väittämiinsä. Loistavista huomioistaan ja sujuvasta kielestään huolimatta kirjan pääsanoma ärsyttää. 

Teoksen alkupuolella maalataan lavea kuva uudesta yli-ihmisestä Homo Deuksesta, joka syntyy seuraavan 20 tai ainakin sadan vuoden kuluttua. Koska ihmiset ovat algoritmeja, kuoleman voittaminen ei ole kuin tekninen ongelma. Riittää, kun käy huollossa hakemassa uudet päivitykset. Tämän lisäksi pitää joskus joku vara-osakin vaihtaa. Tämä ei koske tietenkään kaikkia, sillä maksukyky ratkaisee kellä näihin palveluihin on varaa.

Lajityypin klassikko lienee Googlen teknisenä johtajana toimivan Ray Kurtzweillin The singularity is near, joka julkaistiin jo vuonna 2005. (Oman kappaleeni sain tuoreeltaan ystävältäni New Yorkista kirjailijan omistuskirjoituksella varustettuna. Myyn, jos joku haluaa ostaa...)

Kasvavat laskentatehot ja nanoteknologia avaavat aivan uudet ulottuvuudet ihmisen parantelemiselle ja hänen aistiensa ja älynsä tehostamiselle. Harari mainitsee Kurtzweillin kirjan, joka heijastaa Johannes Kastajan huuhdahdusta: "taivasten valtakunta on tullut lähelle" (Matteus 3:2). Sanomatta jää, kuka Jeesus mahtanee olla tässä yhteydessä.

Kirjailija tulee väittäneeksi paljon monesta asiata. Hän todistaa Jumalan kuolleen, mutta ei tässä yhteydessä tule maininneeksi Friedrich Nietzhscheä. Humanismit korostavat yksilön arvoa ja tämän tunteiden ja kokemuksen merkitystä arvojen muodostajana. Tämä on Hararin mielestä pelkistettävissä algoritmeiksi, joka samalla todistaa, että vapaata tahtoa tai sielua ihmisellä ei ole. Liekö kirjailijan juutalaisuus osasyynä siihen, että Martin Lutherin ja Erasmus Rotterdamilaisen keskustelu sidotusta ratkaisuvallasta vuodelta 1525 ei ole tuttu?

Kirjan lopussa esitellään teknohumanismi ja sen pidemmälle menevä muoto "dataismi". Kun datankäsittelystä tulee kaikkitietävä ja kaikkivoipa (?), järjestelmään liittymisestä tulee kaiken merkityksen lähde. Ihmiset haluavat sulautua datavirtaa ollakseen jotain suurempaa. "Jos koet jotain, tallenna se. Jos tallennat jotain, lataa se verkkoon. Jos lataat jotain verkkoon, jaa se".

Kirjailija jättää sanomatta paljon tai ainakin rivien väliin. Miten käy esim. niille, jotka eivät kehity riittävästi muuttuakseen Homo Sapiensista Homo Deukseksi? Arvatenkin huonosti. 

Vestigia terrent, jäljet pelottavat. On aina syytä varoa ihmisiä, jotka alkavat puhua yli-ihmisistä.

Anteeksi, että päästän ulos höyryä kirjan luettuani. Homo Deuksen kirjailija viittaa "höyryn päästöllä" kielikuvaan, joka syntyi höyrykoneen keksimisen myötä kuvaamaan ihmisen tunteita. Kielikuva on edelleen käytössä.

Kautta aikojen ihminen näkee itsensä keksimiensä koneittensa kaltaisena. Nyt kone on Internet.

On syytä painokkaasti kieltäytyä samaistumasta siihen.

En ole algoritmi. Ja lataamani jutut (tai logi tiedostot yms.) eivät ole minuuteni, joka Hararin mukaan on kuitenkin kaiketi vain illuusio.