Louhimiehen tuntematon

Tänään oli uuden Tuntemattoman ensi-ilta. Jos kyseessä olisi ollut James Bond - elokuva smokkiasu kuuluisi kuulemma asiaan. Kypärää tai maastopukua ei kukaan paikalle saapuneista ollut kuitenkaan pukenut päälleen. Hyvä niin, kuten tässä kohdassa kuuluukin sanoa: "elokuva ei ylistä sotaa, mutta antaa arvon ihmisille, jotka sinne joutuivat". Tämä koskee yhtäläisesti niin Edvin Laineen ja Rauli Mollbergin kuin nyt myös Aku Louhimiehen versioita.

En ole lukenut Väinö Linnan Sotaromaania, joten en osaa sanoa kuinka paljon uuden elokuvan käsikirjoitus on lainannut asioita sieltä tai kuinka paljon käsikirjoittajat ovat lisänneet elokuvaan omia oivalluksiaan. Lähtökohta on hedelmällinen. Kotirintaman ihmissuhteet syventävät erityisesti alikersantti Rokan ja vänrikki Kariluodon persoonallisuuksia.

Suuremmaksi kysymykseksi julkisuudessa noussee kuitenkin Helsingin Sanomien arvostelu elokuvasta. Toimittaja Juho Typön kirjoitus ei rohkaise katsojia teatteriin. Hän pitää versiota melko turhana ja toteaa myös, että elokuva ei kerro mitään uutta klassikkoteoksesta.

Makuasioista pitää toki kiistellä. Omien faktojen keksiminen sen sijaan ei ole suotavaa. Toimittajan väite ei näet pidä paikkaansa. 

Perustelen väitteeni ja samalla tulen paljastaneeksi itsestäänselvyyden. Rokka ei tietenkään kuole. Sen sijaan hän muuttuu ihmisenä. Tämä on elokuvassa ehdottomasti uutta ja samalla sen suurimpia ansiota. 

Muuttuneet ja hiljaiset miehet sekä murtuneet mielet ovat todellisuutta, joka on vaikuttanut varmasti koko maahamme. Lähes joka suvussa on tästä varmasti kokemusta. Aiemmat tuntemattoman sotilaan versiot eivät ole tähän viitanneet.

Muutama teknisempi huomio:

Vaikka elokuvaa on moitittu "kauniisti" kuvatuksi" ei se tarkoita, että se olisi sentimentaalinen. Äänitehosteet tekevät taistelut erittäin todentuntuisiksi, jopa siinä määrin, että katsoja voi samaistua taistelutilanteen intensiivisyyteen.

Näyttelijätyö on kautta linjan uskottavaa. Oli sitten kyseessä Robin, Aku (Hirviniemi) tai Madventuresin "Tunna".

Väinö Linnan epätodellisen iskevät repliikit on käsitelty vähemmän teatterimaisesti kuin aiemmin. Tämä lisää dialogin uskottavuutta. 

Hyvät asiat pysyvät ja paranevat. Onnittelut ohjaajalle!