lauantai 27. tammikuuta 2018

Maalämpö osa2


Maalämpökaivo jää laatoituksen alle
Niinhän siinä tietysti kävi, että maalämpöprojektimme toinen osuus sattui kaikkein kylmimpään hetkeen tammikuuta (-12 astetta celsiusta) tänä vuonna. Vain muutama päivä myöhemmin oltaisiin taas plussalla...

Rototecilta saamamme raportin mukaan kallio oli ollut ehjä eikä porausreikään tullut vettä. Maalämpöjohto sijoitettiin paikalleen ja työ saattoi jatkua.

220 metriä maalämpöjohtoa
Nyt tarvittaisiin putkeen vaakaveto autotallin viereen. Koska maa oli jäässä, jouduttiin kaivantoa sulattelemaan lämpömatoilla. Huonoksi onneksemme sähkökelan ylivirtasuoja oli katkaissut lämmityksen yöllä ja työ viivästyi päivällä, kun homma otettiin uusiksi...

Maan sulattamista
Sulatetun maan kaivuutyöhön ja suojatun pintajohdon asennukseen meni yksi päivä, josta suurimman osan ajasta vei lämpöhuoneen alapohjan läpiviennin poraaminen autokatokseen.

Kaivuri työssään
Varsinaiseen lämmityslaitteiden vaihtoon varattiin kaksi/kolme päivää. Sähkö- ja putkimiehen lisäksi tarvittiin lihasvoimaa 3000 litran varaajan poistamiseen. Jännitimme hieman suostuisiko vanha lämpövaraaja tulemaan ulos teknisestä tilasta yhtenä kappaleena? Tämä onnistui, kun ovi otettiin saranoiltaan ja varaajan kuoret irroitettiin sen päältä.

Ovi irti ja varaaja pihalle!
Kylmä ilma ei haitannut vaihtotyötä. Jo saman päivän aikana uusi jämämme aloitti työnsä sähkövastuksilla taloamme lämmittäen. Varsinaiset sähkö- ja putkityöt veivät vielä tämän jälkeen kaksi päivää. Työn jälki, kuten kuvasta näkyy, oli siistiä, ja uudet laitteet vievät vain murto-osan tilaa verrattuna aiempaan järjestelmään. 

Jämä ja jäspi 200l puskurivaraaja
Koska talossamme on sekä lattialämmitys että pattereita lämpöpiirien tasainen ohjaus on tärkeää. Ilmeisesti aiempi laite oli jossain välissä rikkoutunut ja tuloveden lämpötila näin ollen ollut melko korkea. Uusi Ouman EH-800 lämmönsäätöjärjestelmä vaihdettiin sen tilalle kodinhoitohuoneeseen.

Tipitekin asentaja työssään
Summa summarum: aiemmin epäsuhta pattereiden ja lattialämmityksen välillä aiheutti vedontunnetta, jota kompensoidaksemme olemme ilmeisesti pitäneet lämmitystä välillä turhankin korkeana.

Energiankulutuksen väheneminen tullaan näkemään tämän kevään aikana (kerron siitä sitten myöhemmin), mutta varovaisesti arvioiden uskon järjestelmän maksavan itsensä 5-6 vuodessa. Tämän jälkeenhän tuota säästöä voi sitten käyttää muihin sopivaksi katsomiinsa tarkoituksiin!

Omista kiireistämme johtuen saamme laitteiston käyttöopastuksen vasta ensi viikolla. Hyvin tuntuu laitteet kuitenkin toimivan vaikkei niistä ihan kaikkea tiedäkkään. 

Pakkaspäivänä lähikortteleita kävellessäni kiinnitän huomiota katkuun, joka tulee vanhan asuntoalueemme vanhoista öljynpolttimista. Koska taloja täytyy lämmittää - asuttiin niissä tai ei - uusien energiaratkaisujen suosiminen lienee järkevintä mitä yksittäinen ihminen voi tehdä ilmastonmuutoksen ja saastumisen ehkäisemiseksi. 

Asioita voi aina tehdä fiksummin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti