keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Amos Rex

Jonossa museoon!
Ei, kyseessä ei ole Vatikaanin museo... nyt seisomme museojonossa Suomessa... (aikaa meillä meni jonotukseen noin puoli tuntia).

Lasipalatsin Amos Andersonin uusi maanalainen taidemuseo onnistuu yllättämään kävijänsä monin tavoin niin tilojensa kuin sisältönsä puolesta.  Erityisesti lapsiperheet tuntuvat olevan liikkeellä, eikä suotta, sillä Tokiolaisen teamLabin Masseless -näyttelyn teokset satumaailmoineen imaisevat sananmukaisesti kävijät fantasiaansa. Perhosia, viidakkoa, vesiputousta on toki vaikea kuvata sanoin, ne täytyy tietenkin kokea paikanpäällä!

Ulkopuolelta museoon voi tutustua vanhan linja-autoaseman pihalta käsin. Museon kattoikkunat houkuttelevat kiipeilemään niin vanhoja kuin nuoriakin. Rakennuksen pintakäsittely antaa turvallisen tunteen tehdä niin. Ilmeisesti toimii myös sadekelillä?


Kukkulalle kiipeämässä
Miten paljon Helsinki onkaan muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Onko linja-autojen tilalle laskeutunut ufoja?


Amos Rexin kattoikkunat
Mistä sitten tietää, että museo on onnistunut? Ihmisten kasvonilmeet heidän poistuessaan näyttelystä todistaa siitä mitä parhaiten.

Haluatko hyvää mieltä? Käy toki Amos Rexissä. 


Aukioloajat

Ma 11:00-18:00
Ti Suljettu
Ke 11:00-20:00
To 11:00-20:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti