Kiinalaisia mietteitä

Baidun Kiinaa

Kun reilu vuosi sitten aloitin kirjoitella Blogia, nostin esiin Cambridge Analyticsin:

China Dailyn kommentti asiaan 24.4. oli suunnilleen seuraava: "Mitäs me olemme teille sanoneet!". Verkkovakoilu ja -profilointi ovat osa teknologista yhteiskuntaa ja teknosysteemistä kulttuuria. Mitä tiiviimmin ihmiset jäsentävät maailmaansa tietotekniikan kautta, sen helpompi heitä on luokitella, ohjata ja valvoa. Olisiko Orwell tämän enää paremmin voinut ennakoida? 

Kiinalaisilla on omat Googlensa (kuvassa) ja mesensä WeChat. Amerikan appit eivät maassa toimikaan. Uusi Suomi uutisoi vastikään uudesta kokeilusta, jonka mukaan Kiinassa kansalaisille suunnitellaan pisteytysjärjestelmää.

Sillä lailla. 

OP Pohjolakin ehdotti minulle autolla-ajoon liittyvää valvontaa. Jos ajaisin kunnolla ja kiltisti, saisin yhden tankillisen bensaa palkkioksi! Mites sitten kun tulee kiire golfkentälle, ja Kakskerran saarella ajan kuudenkympin alueella ylinopeutta? (Esimerkki tietenkin fiktiivinen).

Sähköisku, vakuutusyhtiön maksujen korotus ja naamakuva jollekin sivustolle, jossa ihmiset saavat käydä tekoani (tai siis minua) paheksumassa. MeToo!

Arvoisa lukija, oletko varma että se mitä ajattelet on totta? Vai mietitkö, mistähän se tuokin ajatus nyt on päähäni tullut...

Paljon vaarallisempi, kuin yksittäiset disinformaatiokamppanjat on teknokulttuurin mukanaan tuoma primitiivistyminen, jossa vallitsevat toisaalta viettien ja mielihalujen rajaton tyydyttäminen, toisaalta moraalisen närkästymisen ja eksaktien sääntöjen valvonta (erityisesti kohdistuen toisiin ihmisiin). Joku voisi lisätä tähän tajuntateollisuuden.

Ihminen palvoo itseään.

Beijing - valokuva Joel Hypén

Virta venhettä vie. Mihin päättyvi tie?

Vecchia zimarra, senti

Collinen aaria, Matthew Rose Metropolitan Opera HD

Vecchia zimarra, senti,

io resto al pian,

tu ascendere

il sacro monte or devi.

Le mie grazie ricevi.

Mai non curvasti il logoro

dorso ai ricchi ed ai potenti.

Passâr nelle tue tasche

come in antri tranquilli

filosofi e poeti.

Ora che i giorni lieti

fuggîr, ti dico: addio,

fedele amico mio.

Addio, addio.

"Vanha uskollinen manttelini, kuule, tähän jään; mutta sinun on noustava hurskauden pyhälle vuorelle. Kiitokseni saat. Koskaan ei kaarelle kulunut selkäsi ole kumartanut rikkautta ja valtaa. Syvällä taskujesi luolassa olet suojellut filosofeja ja runoilijoita. Nyt kun nuo onnelliset päivät ovat ohi, täytyy minun jättää jäähyväiset, uskollinen ystäväni. Hyvästi, hyvästi."

----------------------

Viime viikolla addiktoitumiseni sävel- ja näyttämötaiteeseen alkoi saada jo vakavia piirteitä. Maanantaina olimme seuraamassa Lontoon kansalllisteatterin Cat on a Hot Tin Roof, Tennessee Wiliams näytelmää, torstaina Helsingin Sanomat tarjosi tilaajilleen balettia kansallisoopperasta Alphonse Adamin Gisellen ja Yleteemalta tuli vielä päälle West Side Story. Miten hienoja nämäkin esitykset olivat, pisimmän korren vei silti eilinen La Boheme. Näyttelijätyö, lavastukset, laulaminen yhdistettynä suuren kankaan HD kuvaan äänentoistoineen on vain jotain, jonka soisi nuorempienkin ihmisten löytävän. 

Asiaa harrastaville aina kiinnostava kysymys rooleista: Mimi, Sonya Yoncheva; Musetta, Susanna Philips; Rodolfo, Michael Fabiano; Marcello, Lucas Meachem; Schaunard, Aleksei Lavrov; Colline, Matthew Rose, ja; Benoit/Alcindoro: Paul Plishka. Kapellimestari Marco Armiliato. Niin, näyttämömiehiä sata, ja kuoroa ja muuta väkeä varmasti yli kaksisataa. Maailmanlaajuinen yleisö noin 300.000 katsojaa.

-----------------

Puccinin La Boheme on täynnä toinen toistaan kauniimpia melodioita. Ylläoleva Collinen aaria on näiden joukossa kuin nuhjuinen takki - melodisesti ei kovin kummoinen. Silti sanomaltaan keskeinen, uskollisuus ja itsensä likoonpaneminen eivät nouse rikkaudesta ja vallasta vaan filosofiasta ja runoudesta.

Tuohon luottaen, maailmassa on toivoa!

Suuret säveltäjät

Barokista klassismista romantiikkaan

Kerrotaan, että valtakunnan arkkitehti Albert Speer vietti aikansa (noin 20 vuotta) Spandaun vankilassa klassista musiikkia kuunnellen. Tuohon aikaan saatavilla olevien levytysten määrä oli rajallinen, joten hän kuunteli lähes kaiken mitä sai käsiinsä.

Spotifyin aikakaudella kaiken kuunteleminen ei kuitenkaan liene enää mahdollista? Aika loppuu varmasti kesken.

Kuvassa Eric Frommin Haben oder sein - kirjaan viitaten teoksia, jotka olen halunnut omistaa. Myönnän kuunnelleeni ainakin Mozartin pianokonsertot ja Beethovenin sinfoniat numerojärjestyksessä. Ehkä kuitenkin muita osuuksia levykokoelmista vähemmän pakkomielteenomaisesti.

Mitä pinosta voidaan päätellä? Sehän muistuttaa ainakin vähän Pisan tornia... Kolme suurta B:tä ja yksi, Jumalan rakastama, Amadeus joukossa. Suuria valkoisia miehiä - kenties neroja? Ei kai noin voi sanoa, sehän olisi loukkaavaa... mitä lie aspergereita...

Nero on tietenkin romantiikan aikana syntynyt käsite. J.S.Bach oli käsityöläinen, joka teki työtä työnantajalleen kuten kuka tahansa palkollinen, kokki tai palvelija. Niskoittelusta seurasi arestia.

W.A.Mozart jo hieman kapinoi järjestelmää vastaan, mutta ilmiselvästi kaikki eivät tätä asennetta vielä tuolloin suvainneet.

Ludwig van Beethoven sen sijaan oli jo täysin vallankumouksellinen asenteiltaan vapauden, veljeyden ja tasa-arvon kannattaja. Sanotaan hänen tienneen oman asemansa suhteensa perintöaatelisiin: Se, mitä te olette (kreivi) on syntymäperintönne ansioita, minä sen sijaan olen Beethoven (teidän tulee väistää minua, ei toisinpäin).

Johannes Brahmsin laatikko on lyhin. Mitä enemmän ilmennä itseämme (romantiikan idea) sen vähemmän ja vaikeammaksi ilmaisu muuttuu. Vaikka Brahms romantikkona onkin toki hyvin klassinen asenteeltaan. Mitä pidemmälle uuden ajan loppuun tulemme sen tiiviimmäksi sanottava käy. Kuuluisimpana esimerkkinä tästä Jean Sibeliuksen "Ainolan hiljaisuus".

Nykyään ihmiset käyttävät kallisarvoisen elämänsä, ei niinkään sivistyäkseen tai levyjä kuunnellen, vaan ilmeisesti mieluummin kaavakkeita täytellen, joko pakosta tai vapaaehtoisesti. Yliopisto, tuo sivistyksenkehto, on muuttunut manageriaaliseksi digihullujenhuoneeksi, jossa kukaan ei näytä pystyvän tekemään enää mitään. Tai ainakaan byrokratiaa ei kiinnosta mitä yritetään tehdä. Keskeinen rooli on byrokraattien armeijalla, joka tarkastaa ja varmistaa onko kaavakeet varmasti täytetty oikein. 

Jo Oswald Spengler sanoi aikanaan, että kulttuurin muututtua sivilisaatioksi kaikki kulttuurilaitokset voisi lakkauttaa tarpeettomina. Mielestäni sama pätee myös yliopistoihin  ainakin Suomessa. Saamasi palkka on sinun korvaamiseen suhteutettava rajahyöty. Eli tattis vaan - parhaat lähtevät muualle... tai ainakin aktiivisesti haaveilevat siitä...

Tämä palauttaakin meidät kätevästi Speeriin. Hän ja hänenkaltaisensa tekivät vain velvollisuutensa. Toisin kuin nyt, sivistyksen pintakuori heillä oli kuitenkin vielä ihan tavallaan kohdallaan.