Vuorisaarnaoratorio

Turun tuomiokirkon urut

Ars longa - vita brevis, elämä lyhyt - taide pitkä.

Kaikki kulttuuri vaatii totuttelua ja pitkäaikaista perehtymistä. Tämä pätee niin ruokaan kuin juomiinkin, saati sitten monimutkaisiin sosiaalisiin konstruktioihin tai olemisen tapoihin.  Oman kokemuksen lisäksi on hyvä tukeutua auktoriteetteihin ja kirjallisiin lähteisiin, jotta käsitys hyvästä ja toisaalta heikommasta laadusta kehittyy. 

Lyhyesti sanottuna kulttuuri vaatii vaivannäköä ja perehtyneisyyttä erityisesti eri ilmaisumuotojen konteksteihin. Vaivannäön sanotaan palkitsevan - ehkäpä näin on.

Siis:

Tänä iltana sai ensiesityksensä Pauliina Isomäen Vuorisaarnaorotorio, joka on Turun filharmoonisen orkesterin tilausteos 500 vuotta reformaation juhlavuoden kunniaksi. Jotteivät termit loppuisi kesken, konsertti oli samalla päätös saman organisaation change -sarjalle: "You must be the change you wish to see in the world” 

Konsertin johti Ruut Kiiski, solisteina toimivat sopraano Kaisa Ranta ja baritoni Jaakko Kortekangas. Kuorona oli CCA eli Chorus Cathedralis Aboensis. Esitystä saattoi seurata netin kautta suoraan streaminä ja kirkko oli täynnä yleisöä. Myös huomenna on esitys.

Keskityn seuraavassa vain siihen, miltä asia omasta näkökulmastani näyttäytyi.

Teoksen esitys ylipitkine harjoituskertoineen osui todella huonosti työelämän aikatauluihini. Koska musiikki on leipälajini, käytin vapauttani olla osallistumatta niihin harjoituksiin, jotka kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen olisivat lisänneet päivän pituutta neljällä tunnilla.

Teoksen sävelkieli oli toki modernia ja siten vaativaa. Tästä syystä se jäisi monelta kuorolta kokonaan esittämättä. Virheetön suorituksemme ei ollut, mutta selvisimme tehtävästä kunnialla.  Sopraanot ja altot hoitivat paremmin asiansa kuin miehet.

Tosiasiassa nautin vaarantunteesta, jota teoksen läpikäyminen kokonaisuutena kohdallani ensimmäistä kertaa ensiesityksessä tarkoitti. Katedraalin akustiikan takia en tiedä mitä ihmiset kuulivat. Arviot jälkikaiusta vaihtelevat 6-7 sekunnin luokassa.

Komea keskiaikaisuus, välillä Stravinskimäinen räiskyntä ja oivaltavat tekstit välittivät ainakin itselleni mielekkyyttä ja tunnetta jatkumosta, jota aito musiikki aina on. 

Älä unohda, teoksen yhdeksäs osa svengasi mukavasti ja säveltäjä rakensi teemoistaan ensimmäisen ja viimeisen osan välille kaaren. Parhaat hetket ovat musiikillisesti oivaltavia!

Tykkäsinkö siis musiikista?

En vastaa itse asettamaani kysymykseen, sillä tykkääminen ja arvostaminen ovat eri asioita ja näitä ei pidä sotkea toisiinsa. Se, mistä tykkään on henkilökohtainen asia. Se mikä on merkityksellistä tai hyvää, monen eri kontekstin vertailua ja pidemmän aikavälin valinnan tulosta.

Tässä mielessä ensiesitykset ovat aina vaarallisia - ne voivat myös epäonnistua. Mielestäni kokonaisuutena tänä iltana onnistuttiin.

Kritiikkiä harjoitusprosessista:

menivätpä yksityiskohdat miten pieleen hyvänsä, musiikkikappale tulisi laulaa 
ja soittaa läpi jo harjoitusjakson melko varhaisessa vaiheessa. Kokonaiskuva musiikista auttaa hahmottamaan tehtävän kokonaisuudessaan ja motivoi siten tekemään parhaansa. 

Hyvän harjoituksen tunnistaa siitä, että kuoro saa laulaa ilman turhia keskeyttämisiä.

Musiikin tekemisen Skylla Ja Charybdis: toisaalta pitäisi olla mukavaa ja helppoa (viihteellisyys), toisaalta tavoitteissa ollaan pikkutarkkoja ja pyritään täydellisyyteen (kunnianhimo).  Molemmat hirviöt tuhoavat musiikin olemuksen. Toinen tylsistymisenä, toinen turhautumisena.

Turhautumisestani huolimatta olen tyytyväinen, että sain itseni laulamaan ko. tilaisuudessa.