Follies

Follies  
Stephen Sondheim, James Goldman.
National Theatre, London.

Miten hyvin kestät tarinaa, jossa ei ole juonta? 

Yleensä sitä sanotaan elämäksi.

Tässä tapauksessa kuitenkin vuonna 1971 ensiesityksensä saaneeksi Broadway musikaaliksi nimeltään Follies. Miten tuon nyt suomentasi, hupsutuksia? pilvilinnoja? ei kai nyt sentään, hulluutta? Kuten kuuluisa tanskalainen filosofi on muotoillut samaa ongelmaa koskevan ajatuksen: elämää täytyy elää eteenpäin, mutta sitä voi ymmärtää vain taaksepäin.

Viimeaikoina olemme käyneet jo liikaakin elokuvissa: Vincent van Gogh - animaatio oli mielenkiintoinen. The Square tanskalais-ruotsalainen tuotanto, hupaisan hauskaa traileriaan huomattavasti laimeampi elokuva. Eipä siis ihme, että maanantai-iltana NT live esitys Lontoosta ei etukäteen aiheuttanut suurempia odotusarvoja. Ilmeisesti ei myös muissakaan turkulaisissa, sillä paikalla oli vain 25 katsojaa.

No, mutta hyvänen aika! Eihän musikaali ole suotta Tony- ja Grammy-palkintojaan ansainnut. Esityskertoja ja produktioita on kertynyt riittämiin, ja useat teoksen kappaleista nousseet standardeiksi. Ehkä tyylilajin vierauteen on syynä se, että kunnon musikaalia voi maassamme kuulla aika harvoin, ehkä lähinnä i Åbo Svenska Teater.  

Itse tarina Follies soveltuu parhaiten keski-ikäisille tai sitä vanhemmille. Kuten Austerin 4321 romaanissa tässäkin kappaleessa pohditaan elämän sattumanvaraisuutta. Nuorena sitä kuvittelee, että kaikki tiet ovat auki - ja vastoin parempaa käsitystä fysiikan laista, yritää kulkea niitä kaikkia yhtä aikaa eteenpäin. 

Vanhempana sitten tajuaa - jos tajuaa, että todelliset vaihtoehdot ovatkin olleet rajatummat kuin ehkä aiemmin kuvitteli. Joku salaliitto tässä täytyy olla, miten näin vanhenin? Ja silti, vielä äsken pidin itseäni aika nuorena.

Stephen Sondheimin musiikki on kevyen hattaramaista, taiturillisesti orkestroitua ja samalla pettävän helppoa. Tämä musikaali on pastissi, jossa teoksen nimi viittaa sekä musikaalin kategoriaan, että päähenkilöidensä elämään. Musiikin tasolla viitataan myös muihin musikaaleihin.

Kappaleista mieleenjäävimpiä ovat the story of Lucy and Jessie, I´m still here ja erityisesti One More Kiss, joka kumartaa hienosti Franz Leharille ja Wienille, laulun sanoin: all the beautiful must die... Vaikka musiikki ei ehkä saavuta subliimia, lähestyy se kuitenkin sitä.

Miksipä ottaa kaikkea niin vakavasti? Siinä Follies-musikaalin sanoma.

Prosit!