Riemulaulu Suomelle

Sibelius-lukion tyttökuoro
Sibelius-lukion kamarikuoro
Vaskivuoren lukion kuoro
Puolalanmäen musiikkilukion Chorus Iucundus
Johtajanaan Reijo Aittakumpu ja Timo Lehtovaara

Kummityttö kutsui konserttiin. Väliin on jäänyt jo muutama vuosi, kun omat lapseni työllistivät tässä mielessä enemmän. 

Ohjelma koostui tutuista Maasalon Tuhansin kielin, Klemettin Oi, kallis Suomenmaa ylimääräisenä esitettyyn Sibeliuksen Finlandia-hymniin. Suurin osa ohjelmistosta oli yhä elossa olevien ja vaikuttavien ihmisten töitä: Anne-Mari Kähärä, Pekka Kostiainen, Tapani Länsiö, Jussi Chydenius ja Essi Wuorela jne. Lopuksi kuultiin Pessi Levannon musiikkiluokkien tilaama sävellystyö, joka koostui kolmesta laulusta. Näistä keskimmäinen Suomen kielen riemulaulu jäi erityisesti mieleeni.

Puhdasta laulua, koko ohjelmisto ulkoa esitettynä ja ennenkaikkea, hymy huulilla... kaunista musiikkia!

Kiitos.

--------

Suomessa musiikkiluokkatoiminta alkoi vuonna 1968. Alussa toiminta oli hyvin laulupainotteista aina Kodaly-metodia myöten. 1980-luvulta lähtien mukaan tulivat bändisoitto, kevytmusiikki ja musikaalit. Kuinka moni nuori onkaan saanut levyttää, osallistua leirikouluun ja esiintyä, omaksuen samalla itsevarmuutta ja sosiaalisia taitoja mukavien muistojen kera? 

Musiikkiluokkien kuorot ovat alusta asti niittäneet mainetta myös maailmalla - aina Kouvolasta Kiinaan Suomikuvaa levittäen. Brändi sanaa tuolloin ei tosin käytetty. Niin musiikkiopistoihin kuin musiikkiluokille pyrittiin ja jonotettiin. 

Tarkkoja lukuja en osaa sanoa, mutta sivutuotteena musiikkiluokat ovat tuottaneet kovia ammattilaisia sekä kevyen että klassisen musiikin puolelle, kuten Rasmus, Jukka-poika jne.

Nyt väitetään, että asiat olisivat toisin. 

Mikä on muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa? Milloin maahamme on syntynyt vaarallinen "koulushoppailu" ja "elitismi", jotka vaarantavat tasa-arvon?

Väitän, että musiikkiluokkien toimintafilosofia Suomessa ei ole oleellisesti muuttunut viime vuosikymmeninä. Uskon, että edelleen tarkoituksena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus toteuttaa lahjakkuuttaan rakastamassaan asiassa,  koulu-menestyksestä ja sosiaalisesta asemasta riippumatta. Sivuhuomautuksena todettakoon, että tämä sama ajatus koskee tietenkin myös kaikkia muita erikoisluokkia. 

Jos musiikkiluokkien toiminta ja sen filosofia eivät ole muuttuneet, täytyy jonkun muun olla muuttunut. Joku kasvatustieteilijä on varmaan tutkinut tämän: missä vaiheessa puhe sivistyspyrkimyksestä muuttui puheeksi markkinaehtoisesta elitismistä? 

Toinen tutkimuskysymys liittyy aiheeseen: ovatko nuo väitteet totta, ja jos ovat miten ne todistetaan oikeaksi?

Aavistan vastauksen: hyvien perheiden lapset osaavat hakeutua näihin palveluihin tiedostavien vanhempiensa ansiosta.  

Tarjottu ratkaisu: lakkautetaan luokat tai heikennetään niiden toimintaedellytyksiä ratkaisevasti.

Entäpä jos ei tehtäisikään näin ja pyritäisiin samalla tarjoamaan edelleen parempaa opetusta myös ns. tavallisille luokille? Pelkään pahoin, että tähän  eivät tahto, voimavarat, moraali ja osaaminen nykyisellään riitä. 

Tämän lisäksi erilaisuuden sietokyky on Suomessa hyvin heikko. Ihmisten ja asioiden kunnioittamisessa on myös paljon toivomisen varaa. 

Jos vaikka "joku Joensuu" (alaviite: Ultra Bra - todellinen yhteys paikkakuntaan sattumanvarainen) päättäisi, että sillä ei ole varaa lastensa laadukkaaseen koulutukseen - vähempikin toki riittää. Köyhälle kuolema, poliisi ja verottaja ovat toki tarpeeksi. Niiden edessä toteutuu myös tasa-arvo.

Eriasia on, kuinka moni haluaa sellaisessa kaupungissa asua.